Kotiuduin kuntoutusmatkalta. Huolto oli hyvää, ja osasin nauttia talon eduista, erityisesti uima-altaasta ja ruokasalista. Muutoin olo on varsin sekalainen. Kotoa on taas kaikki kuntoilupaikat matkan päässä. Myös ruoka on rasvaisempa... vaikka hyvää. Tulevaisuus näyttää muutoin hyvältä, mutta elämisen rahoitus on avoin.

Keskittymiskyky on toistaiseksi herpaantunut. Olen tehnyt kolmet sukat, jotka kaikki on päättelemättä, ja joissa kaikissa on virheitä. JP-juniorin paita on yhtä kerää vaille valmis, eli jos jostakin liikenisi kerä khakinväristä Samosta, olisin iki-onnellinen. Mutta muutoin ei tunnu tulevan valmista. On sellainen levällään-olo.

Oli aikaa olla yksinään, miettiä. Sattui vielä niin, että kahden hengen huoneessa kaverinani oli kuuro. Tulimme kyllä hyvin juttuun, mutta keskustelu vaati melkoisesti intensiteettiä kummaltakin. Oli oltava omien ajatustensa kanssa ja pelkojensa ja ikävänsä kanssa. Minulla oli koko ajan kova koti-ikävä.

Oloni on samaan aikaan selkeä ja sumuinen. En tiedä, mikä odottaa. Mieliala pomppii kuin trampoliinissa. En jaksa uskoa, että huonommaksi voisi mennä. Töihinpaluu on tappotuomio, ja luultavasti saankin olla vielä kotona.

Olen alkanut pelätä, että en saa enää kutimiani valmiiksi. Omituista ja rankkaa, mitä kaikkea ihminen pelkää. Ja ne ajatukset, jotka päässäni pyörivät ja päätäni pyörittävät! kirkasta ja mustaa vuoronperään ja yhtäaikaa.

Nyt pyörii pesukone. Ja sitten saunaan ja omaan sänkyyn.