Tuhansistani erään/ja niitä täynnä on maa--"

Aila Meriluotoa, eikö niin. Tänä aamuna olen nukkunut (liian) pitkään. Mutta se lienee enimmäkseen vain hyvä asia. Huusholli on ylösalaisin. Panen sen piikkiin, että Poikasen kamat on hujan hajan olohuoneen lattialla ja sohvalla. Eihän se toki estä imuroimasta. Langat ovat sekaisin, niin konkreettiset kuin virtuaalisetkin. Uutta käsityötä en ole saanut puikoille. On siis ensimmäinen päivä aikoihin, että mikään työ ei kulje käsissäni. Voisi luulla, että olen tulossa kipeäksi. Ai niin, olenhan jo työkyvyttömyyseläkkeellä, siis kipeä. Syntymästäkö?

Olen onnistunut täällä lokikirjassa pysymään suhteellisen anonyyminä, sen tiedättekin. Siitä huolimatta minulla on jonkinlainen merkillinen paljastumisen tunne. Osittan olen itse siihen myötävaikuttanut, sillä olen pannut naamani kirjaan. Siksi koetan nyt katsella tähänkin saman käyttäjäkuvan. Silti toivon, että kaikkea tätä, mitä kirjoitan, ei lyödä kasvoihini, ei täällä eikä muuallakaan. Ja anonymiteetti säilyy niin pitkään kuin se näissä oloissa on mahdollista.

Muutamat ihan uudet ihmiset (vanhat tuttavat) ovat lukemassa kirjoituksiani. Tiedän, että se pudottaa minut jalustalta (jos olen joskus ollut sillä), se kenties antaa uusia näkökulmia niin henkiseen kuin ruumiinikin hyvinvointiin, jos kohta pahoinvointiinkin.

Palaan asiaan tuonnempana. Muistattehan arvonnan, kun 80000 on täynnä.