Ikkunasta näkyy aurinko. Lunta on jäänyt maahan kimaltelemaan, mutta sieltä täältä pilkottaa mustaa. Katselen ikkunasta ulos. Olen kyllästynyt jaksamaan ja yrittämään. Mielenkiintoista, että sekin on sanottava noin: olen kyllästynyt. Silloin valinta jää omakseni, se on ikään kuin vapaaehtoista ja omista valinnoista riippuvaa. Dramaattisempaahan on sanoa: en jaksa yrittää, en pysty olemaan niin vahva kuin haluaisin. Illuusio oman elämän hallitsemisesta on kaiken yllä.

Viikottainen päiväohjelma on vilkas. Suorastaan uuvuttava. Yksi lähtö joka arkipäivä on liikaa. Tänään näyttää olevan tyhjä päivä, mutta joudun kuitenkin menemään postiin ja kirjastooon. se saa luvan riittää, en haikaile uimahalliin menoa. Menen vasta perjantaina. Olen nukkunut hyvin viime yönä, mutta edelleen kemiallisesti. Mahtavatkohan kemialliset myrkyt mustuttaa mieltänikin? Mustaa sappea aivoissa? Voi  mörökölli sentään.

En aikonut osallistua mihinkään projektiin. Mutta mihinkäs koira karvoistaan pääsee. Olen ilmoittautunut pipo-viikoille, lankavaihtoon ja ennen kaikkea Lankahamstereihin.  En silti vielä ota mitään nappeja tähän harmoniseen ulkoasuun.