Olen siis ollut herätyskellona-koulukyytinä koko viikon. Ja vielä pari viikkoa. Poikanen on kuin puohon ammuttu karhu. Mitään ei saa kysyä, parempi kun ei puhuisikaan mitään. Tänäaamuna kaupungin halki ajaessani säpsähtelin aina kun ylitin suojatien: huomasin sen vasta kun olin mennyt jo ohi. Tänään selvisin kuitenkin vain kyydillä asemalle. Herra Jumppamaikan kontolle jäi, mennäkö junaan ja ajoissa töihin. Uusi työsopimus näkyy solmitun, ja koska se on lähempänä hänen asuntoaan kuin meitä, saa siellä luvan käydä omin päin.

Niin, onhan se turhaa. Ja tekohengitystä. Mutta kun... Viisaampaa lie, kun en selitä. Tänään kuitenkin kävi niin että kävin aamupäivällä hetkeksi päiväunille. A. ei herättänyt, koska nukuin niin sikeästi ja rauhallisesti. Ennen kuin vasta päiväkahville pari tuntia sitten. Uintiaika oli jo silloin ohi. A. itse teki koko päivän rahatyötä ja sai paketin lähtemään äsken.

Tätä kirjoittaessani arpajaiskommentteja on vain muutama, ja koska mittari on jo yli viidenkymmenentuhannen, arvon huomenna, jotta kaikki tämänpäiväiset ehtivät mukaan. Ei ole vielä hajuakaan palkinnosta, mutta lankaahan ainakin täällä on.