Sain liikkeellä olevan haasteen kertoa omituisista tavoistani. Minut haastoivat ainakin Ihrasto ja Tuitu. Sanalla omituinen on meillä enimmäkseen negatiivinen merkitys. Kuitenkin siinä on kantasanana oma, juuri minulle ominainen. Ja omituinen on siis merkille pantava, muista poikkeava, mutta tyypillinen. Tapa? Siis tottumus tehdä jokin asia tietyllä tavalla eikä toisella. Toistuvasti, kenties pakonomaisestikin. Mutta eihän se, mikä minulle on ominaista ole omasta mielestäni omituista, eihän? Tätä pitäisi kysyä muilta, vaikkapa A:lta, jonka kanssa olemme nyt jatkuvasti yhdessä.

Haaste kuitenkin kuuluu seuraavalla tavalla: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään blogissaan saman. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Poikkean kuitenkin edellisestä sikäli, että en haasta erikseen ketään. Moni kokee tällaisen hankalana. Ja näitä haasteita on neuleblogeissakin kulkenut jo edestakaisin, niin että kaikki lienevät saaneet osansa. Ja vastatkoon, kuka tahtoo.

1. Saivartelussa olen mestari. Vääntelen asioita edestakaisin ja etsin ja usein löydänkin sellaisen näkökulman, jota kukaan ei ole vielä keksinyt. Assosioin vapaasti ja omituisesti.

2. Tykkään veisata virsiä. Olen oppinut taidon jo lapsena, mummulta. En ole kuitenkaan uskova, en kuulu kirkkoon enkä juuri käy kirkossa. Silti veisaan aina kun on tilaisuus, tosin hautajaisissa se ei aina onnistu, koska olen myös porukolli.

3. Mustamakkara on suurta herkkuani. Sitä saa vain nykyisin aika harvoin, kun asuu täällä periferiassa. Toki vakuumipakattua Tapolaa on kaupoissa, mutta oikeaoppisesti mustamakkara pitää syödä paperista suoraan, kuumana, ja mieluiten (Tammelan)torilla. Kyytipoikana enintään kylmä maito. Maitoa en muuten juo ollenkaan, mutta tuoreen pullan, lättyjen ja mustanmakkaran kanssa kylä.

4. Rakastan karttoja. Jos olen menossa ensimmäistä kertaa jonnekin, tutkin kartasta reitin ja etäisyydet. Mutustelen paikannimiä ja mietin niiden alkuperää. Kartta piirtyy mieleeni ja muistan sen aika tarkkaan. Voisi tietenkin sanoa, että kysymyksessä on vain tapa välttää paniikkikohtaus.

5. Aloitan sanomalehden lukemisen lopusta päin. Tapa on vanha, enkä tiedä, mistä se on peräisin, kuitenkin jo ajalta ennen kuin viimeisellä sivulla oli televisio-ohjelmia. Tosin nykyisin, kun Hesarin mielipidesivut ja kuolinilmoitukset ovat lehden loppupuolella, ei alkupään lukemisessakaan mene kauaa aikaa.

Johan niitä tässä oli. Ensin ei meinannut osata kirjoittaa, ja lopulta olisi keksinyt vaikka kuinka paljon. Tuskin näissä mitään järisyttävää kuitenkaan on.

Tänään olen väsynyt, sillä uintireissulla meni kolme tuntia. Siitä ajasta  tosin tunnin uin ja puoli tuntia jumppasin, muu aika meni matkoihin. Enkä sitten enää lähtenyt kävelylle. Olen aika ylpeä itsestäni kuitenkin.