Outi kirjoittaa palautteessaan, että fyysistä sairautta tai onnettomuutta potevat ovat huomion kohteena, muut eivät. Sen minä tiedän. Luulisi olevan niin, että yhteisö ei puhu tai kaipaa, koska potee syyllisyyttä, huonoa omatuntoa. Mutta ei: masentunut syyllistyy omasta sairaudestaan ja sen aiheuttamista haitoista muille. Pahimmillaan sairas myös eristäytyy, jolloin arkipäivä jää jakamatta. Koloelämä ei anna mahdollisuuksia hetken jakamisen kokemiseen. Niinpä hetkessä eläminen tuntuu olevan mahdotonta, kun kaikki hetket ovat niitä omia, osin pään sisäisiä. Eikä puhettakaan, että kukaan pääsisi niitä kanssani jakamaan.

Ei masennus ole uusi ilmiö. Nykyinen suorittamispaineinen ja 24 tuntia vuorokaudessa elämyksille ja kuluttamiselle avoin yhteiskunta vain tuo sen esiin entistä paremmin. Eikä toipumiseen auta se, että jättäytyy oravanpyörästä. Silloin on entistä paremmin koneiston osa; jauhautuminen tai paloittuminen on edessä ennen kuin ehtii henkeä vetää. Korpin ruuaksi. Se, että haluaa osaksi valtakoneistoa eikä pysty haluaan toteuttamaan, lienee riittävä syy masentumiseen. Minulle riittämättömyys tulee siitä, että pitää omaksua uusi kulttuuri: on taisteltava omien perusarvojensa toteutumisen puolesta, on taisteltava olemassaolollensa oikeutta. On lunastettava paikkaansa tässä maailmassa.

Unettomana pyöriessäni kuulen ääniä. Ei sellaisia "I hear voices" -ääniä, vaan rapinaa, murinaa, myyrästystä ja pulinaa. On vaikea tietää, ovatko ne hengitykseni ja suolistoni ääniä vai tulevatko ne ulkoa tai talon rakenteista. Ja mikä merkitys niillä on? No, onneksi useimmiten A. kuorsaa, ja tiedän olevani olemassa =b

Viime yönä tavasin Jobia:

"Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet. Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti. Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii. Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa. Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä." (Job 7: 3-7).

Ei siis mitään uutta auringon alla.