olen Alkanut kirjata erikseen. En ole varma, saanko sitä sellaiseksi kuin haluan, sillä  kirjoittaminen tuntuu entistä vaikeammalta. Tulee jälleen pelko oman kielen menettämisestä. Kielen mukana ihminen katoaa. Tai kenties ei sittenkään. Luulen, että sitä kehittelee jonkin muun ilmaisukeinon. Jos haluaa ilmaista. Ja ilmaisemistahan sekin on, ettei ilmaise.

Olen valvonut yön yli. Koetan pysytellä jalkeilla, jotta ensi yönä saisin riittävästi nukuttua. Yöllä aloitin pitsineulehuivia jämä-mohairista. Ei hajuakaan, mitä lankaa se on. Mutta se on liian paksua ja sitä on liian vähän. Lisäksi se on rumaa ja ilkeää. Kumma, kun tulee miettineeksi, mikä lanka sitä itse on. Luulen, että olen juuri tuollainen jämäpörrö. Petollisen pehmeä pinnalta ja kuitenkin niin metallinen ja karhea, että lopulta syö itse itsensä. Kokonaan toinen asia on, mikä lanka haluaisin olla.

27.7.

Minulla ei juuri nautintoja ole enää. Paheellisimmatkin nautinnot muuttuvat aikaa myöten kärsimyksiksi. Enkä usko siihen, että kärsimys jalostaisi ihmistä. ihmistä ei jalosta mikään. Ihminen on pahin peto. Ja itselleen varsinkin. Ja sitä kautta toiselle.

Minun pitäisi saada pääni kuntoon. Ja kroppani, jos siinä on enää mitään pelastamista. en ole varma, kummasta aloittaa ja kumpi enemmän helpottaisi toista. Tuntuu oudolta suunnitella jäävänsä sairaslomalle, mutta niin se vaan on. Se ei ole helppoa, mutta ennen pitkää joka tapauksessa kaadun saappaat jalassa, ja jos lomalla voin myöhentää sitä vähän, luulen että loman aika  olisi nyt. Ne jotka näkevät minut, näkevät myös, että olen rikki.