Ihmeitten aika ei ole ohi! Istuin ihan pienen hetken takapihalla kerimässä hahtuvia kiekoista tai paremminkin sanottuna kasoista kerille. Keriminen on vaivalloista, mutta se on myös sen arvoista, sillä kerältä ei virolainenkaan hahtuva katkeile niin helposti. Jos olisin viksu, niin jakaisin kasan kahtia ja kerisin aina kaksi samansävyistä kerää, sillä kaksinkertaisena sitä on neulottava. Näitä villoja on aika paljon ja sain ne jäännöseränä melko edullisesti. Kun käsittelee tuota aitoa, käsittelemätöntä villaa tietyin väliajoin, ei ole haittaa mohairin tai jonkin muun langan hiertämistä sormenpäistä. Hyvää rasvaa siis.

Mutta lyhyeksi jäi istunto ainakin tällä erää. Pitää lähteä kuskaamaan poikaa kaupunkiin. Teen samalla asiaa optikolle ja katson, onko siellä minkäänlaisia kehyksiä uusiin laseihini.