Vaikka ei ollakaan huopatossutehtaalla. Mutta joku se nyt vain vie voimat. Ankeuttaja kai. Onkohan kenelläkään muulla sisäistä ankeuttajaa?

Salaisen neuleystävän paketissa (SP 11) oli punaista lankaa, vihreää sukkalankaa, pari kirjaa ja pitsiaddit sekä suklaata. Kuva on ottamatta, mutta se sisältö on oikein mieluinen ja ihana, silitelty moneen kertaan. Sen sijaan kuvaa tulee Mehiläisiä ja hunajaa -blogissa voittamastani palkinnosta, josta myös lähettäjän blogissa on parempikin kuva. Tästäkin puuttuu hunaja. Lemmensaippuan tuoksu on erinomainen, olen nuuhkinut sen sisältämää toivoa aina ohimennen.

1038793.jpg

Olen huovuttanut vähän ja neulonut paljon. Mutta enimmäkseen seikkailen netissä tai tuskailen aikaansaamattomuuttani. Naamakirjassa olen omalla nimelläni, saa kutsua ystäväksi. Minulla on rästissä kirjeenvaihtoa ja muutama palkintokin, mutta 20. päivän jälkeen voitte odottaa jotakin. Käsityömessuille Tampereelle menen tällä tietoa perjantaina heti aamupäivästä.

Jokelan surmanluodit ovat saaneet minussa yllättäviä asioita liikkeelle. Olen ymmälläni, avuton ja lohduton. Mutta lisäksi olen oikeastaan hyvilläni, että en ole töissä enää. Missioni opettajana oli olla läsnä, välittää, havaita, tukea, nähdä ihminen, ei vain katsoa sitä. Halusin tehdä työni niin, etten estäisi ketään kiinnostamasta, pikemminkin osaisin ohjata löytämään oman osaamisensa ja oppimisensa, äärirajoille asti, epäilemään, etsimään. Juuri nyt paikkani olisi abiturienttien luokassa jakamassa epäusko ja voimattomuus. Vaikka sanoja ei olisi, syli kuitenkin. Ja juuri nyt olen huojentunut siitä, että minun ei tarvitse olla työyhteisössä kuulemassa, miten asetun oppilaan tasolle ja tervehdin jopa vanhempia vapaa-ajallani. Työyhteisö puukotti selkään, veti maton jalkojen alta, savusti ulos. Jokin tässä kavalassa McMaailmassa ohjaa meitä sellaiseen lume-elämään, jossa inhimillisyys on pelkkä kuori, julkisivu.

Olisi todella vaikeaa olla jakamassa avuttomuutta ja neuvottomuutta, surua ja ahdistusta opiskelijoiden kanssa. Koettaisin toki, tiedät sen. Toisaalta tiedän, että juuri sitä asiantuntijoiden peräänkuuluttamaa välittämistä ja nuoren ohjausta kasvamaan ihmisenä olen yrittänyt kaiken aikaa töissä tehdä. Ja juuri sama asia käännetiin yhteisössä aina niin, että minä veljeilen oppilaiden kanssa ja pidän niitä ihmisinä.  Minua jotenkin hävettää, että koen katkeruutta omasta kohtalostani.

Jos osanotto on sitä, että haluaa jakaa, kantaa osan, niin sen teen. Suurin osa on kuitenkin jakamatonta, jokaisella omansa.