Tällä sivulla kirjoitan siitä todellisuudesta, jonka näen ja jossa voidaan ajoittain havaita pieniä muutoksia. Viimeisin kirjoitus on aina sivun lopussa.

18.9.

Opettelen sanomaan ei turhille asioille. Ei on yksinkertainen sana ääntää ja lukea, jopa ymmärtää. Vaikeampaa on määritellä, mikä on itselle turhaa. Juuri nyt minulla on mahdollisuus sanoa ei useimmille asioille, sellaisille ennen kaikkea, joita on tapana tehdä sosiaalisen tai jonkin muun pakon vuoksi. Minun ei tarvitse soittaa äidilleni, ellei minulla ole asiaa. Ei ainakaan siksi, että äideille on tapana soittaa sunnuntaisin. En pyri ammattiyhdistyksen hallitukseen, vaikka olen siitä kiinnostunut, sillä paikallisyhdistys ei tavoittele niitä asioita, joita mielestäni pitäisi.  Oppiminen on vaikeaa. Oppimisen opetteleminenkin on vaikeaa.

Toinen vaikea asia on, että ilo, onni ja nautinto ovat jokapäiväisiä, ja ne on otettava irti kulloisestakin hetkestä. Arkipäivästä, pienistä asioista. Hämmästyksekseni jotkut ihmiset tuntuvat oppineen nämä asiat jo suorastaan äidinmaidossa, joka tapauksessa paljon aikaisemmin kuin 45-vuotiaina. Minun oppimisessani on kysymys pois oppimisesta, siitä ajatuksesta luopumisesta, että minähän tiedän, minähän osaan tämän asian jo. On vaikeaa antaa periksi sille, että voin vielä oppia uusia asioita, ajattelutapoja, muuttaa suhtautumista. Periaatteista tinkiminen ja niiden muokkaaminen on vaikeinta, vaikka hyödyllisintä; ainakin jos panee itse itsensä siihen eikä joudu siihen painostuksen tai pakon alla. Ihmisen tulisi oppia elämään niin, että  voi päivittäin katsoa itseään peilistä. Vain itselleen on vastuullinen omista ajatuksistaan, periaatteistaan, jopa teoistaan. Se ei toki vapauta moraalisesta vastuusta yhteisössä, mutta ei pidä toimia omia moraalisia periaatteitaan vastaankaan. Isäni tapasi sanoa, että joka pystyy pettämään itseään pasianssissa, pystyy mihin vain. Vanhemmiten olen huomannut, että niinhän se on.

 

24.9.

Minulle ihminen on tärkeä; ei rotu, vakaumus, ulkonäkö, varallisuus. Ei edes rooli. Opettajan työssä olen ajatellut, että minun missioni on auttaa opiskelijaa näkemään omat vahvuutensa, tulemaan heikkouksiensa kanssa toimeen. Koulun kasvatustehtävässä olennaisinta olisikin olla läsnä nuorille: auttaa heitä uskomaan itseensä, vahvistaa heidän itsetuntoaan, jotta he selviäisivät lukuisissa elämän valintatilanteissa (myös vääristä valinnoista) olosuhteisiin nähden parhaalla tavalla. Mutta kaikki tämä edellyttää vankkumatonta uskoa omaan itseen myös ohjaajalta, ja sen olen onnistunut nakertamaan melko vähiin. Siksi en enää jaksa entiseen tapaan arkipäivää.

Persoonallisia vahvuuksiani ovat olleet usko ihmiseen ja oikeudenmukaisuus. Erityisesti oikeudenmukaisuus on moniselitteinen käsite. Kenen kannalta oikeutta tarkastellaan? Yksilön subjektiivinen oikeus (jota kaikkialla korostetaan) onkin ristiriidassa yhteisön oikeuksien kanssa. Perusarvot ja moraali ohjaavat oikeudenmukaisuutta. Ne ovat vain kovin häilyviä nykymaailmassa. Olen aina kyseenalaistanut tavanomaisimpiakin asioita, jos ne ovat olleet oikeudentuntoani vastaan. Itse olen pitänyt sitä vahvana ominaisuutena, mutta sen takia kuitenkin useimmin joudun ristiriitoihin. Ihmiset eivät yleensä pidä siitä, että joutuvat perustelemaan, ajattelemaan. Tosiasiat tekevät kipeää.

Juuri nyt tuntuu fraasilta snaoa, että aina voi kasvaa ihmisenä. Kasvaminen vaatii itsetuntemusta ja omien periaatteitensa kyseenalaistamista ja tarkistamista: usein jostakin luopumista. Onko tämä vaikeaa minulle siksi, että koskaan ei voi tulla liian valmiiksi?

3.10.

olen kirjoittanut hieman. KJK lähetti eräässä viestissään kuulumisensa numeroituina lauseina. Se on toisallta hyvä, sillä voin kirjoittaa niihin tuntemuksiani vähän kerrassaan. On vaikea kirjoittaa johdonmukaisesti ja pitkästi. Nyt minulla on sanelukonekin, mutta en ole vielä kokeillut sitä.

19.10.

Peilin tyttö on harmaa myös iholtaan, ei kalvakka, ei punakka vaan harmaa. Kelmeä. Sama vaikka tupakoisin, hipiäni ei muutu huonommaksi. Tänään havahduin siihen, että puhun, selitän sukulaiselle, jonka luona olin käymässä, kaikkea mahdollista, nopeaan ja asiasta toiseen hypellen, mutta en näe kuulijaani. En uskalla katsoa toista ihmistä, luultavasti pelkään, että en näe mitään. Peilikin on muuttunut sellaiseksi, että se ei heijasta, vaan imee katseen. Pitäisikö kiillottaa? Vai pelkästään pyyhkiä pölyt?

28.10.

Reflektio, peilautuminen. Se on nykyaikaisen oppimiskäsityksen mukainen termi. Se perustuu (kriittiseen) itsearviointiin.Koko elämähän on kriittistä reflektointia, ainakin minulla ja kaltaisillani. Millaista on ihmisenä kasvaminen? Onko se pelkkä fraasi? Minkä suhteen minä itseäni arvioin? Suhteessa muihin? Suhteessa yleiseen hyvään? Suhteessa eiliseen tai viimevuotiseen kokemukseeni minuudestani? Oli miten tahansa, arvioinnin instrumentti on ihminen. Reflektointi vaatii peilautumista, peiliä, peilaamista, ja se on vaativaa, koska ei voi tietää, mitä peilissä näkyy.Joskus peilistä ei näy mitään. joskus ei uskalla katsoa sitä, mikä näkyy. Ja jos ei uskalla katsoa sitä, mikä näkyy, ei varmasti näe mitään.

Minä koen peilin toimivan negatiivisesti lähes missä vertaisryhmässä tahansa. Vertaisryhmien tarkoitus on toimia dialogisesti, tukea reflektiota. Kenties oma peilini näyttää muuta, vääristää kuvaa, jonka muut näkevät todellisena? Voi olla aiheellistakin epäillä, että todellinen minäkuvani olisikin muuta kuin mihin uskon ja minkä mukaan toimin. Kuka tai mikä takaa sen, että tulkitsen minuun tai minusta tulevat heijasteet oikein? Mikä on oikein? Kenen näkökulmasta oikea  määritellään tai määrittyy? Näkökulma pitäisi olla minun, tiedän kyllä. Mutta juuri sitä näkökulmaaja päämäärää vertaisryhmäni peilaavat siten tai minä luen sitä siten että en koe tulevani ymmärretyksi, koska kieleni ja maailmankuvani poikkeavat muiden omista.

Olen ankkuroitunut sellaisen majakan kylkeen, jonka valon olen nähnyt ja jonka valossa onnistuin edes ajoittain näkemään sellaisen peilikuvan, joka paljastaa minua siten kuin haluan ja myös siten, ettäolen nähnyt ne epätarkat ja hämärät kohdat, joita ennen en oivaltanut tai osannut tulkita. Mutta majakan valo hiipuu, se ei jaksa loistaa.

Mihin minä olen menossa?

*******

Huvin vuoksi kerron että olen

[x] Uinut avannossa
[] Käynyt Lontoossa
[x] Mennyt vahingossa väärään junaan

[x] Mennyt vahingossa väärään leffaan
[x] Katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[x] Nukkunut veneessä
[x] Tehnyt runoa
[x] Lyönyt jotakuta 
[x] Ollut lempiartistini keikalla 
[ ] Harrastanut balettia
[ ] Varastanut mitään

[x] Ollut kirpparilla myymässä
[x] Löytänyt kadulta rahaa

[x] Värjännyt hiukseni
[x] Lintsannut
[x] Saanut jälki-istuntoa

[x] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi (Minua on kyllä sanottu äidiksi...)
[x] Matkustanut pummilla
[x] Lukenut Raamattua
[ ] Tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[x] Ollut yksin leffassa
[] Ollut kielikurssilla
[x] Soittanut pilapuhelua
[x] Kokeillut nyrkkeilyä
[x] Kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] Voittanut arvonnassa
[x] Pyörtynyt
[x] Haaveillut näyttelijän urasta
[x] Joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] Lukenut dekkaria
[x] Menettänyt läheisen ihmisen
[x] Ollut isosena jollain leirillä
[x] Käyttänyt minihametta
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] Tuntenut itseäni yksinäiseksi
[ ] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoilleni
[x] Ollut katsomassa oopperaa
[x] Harrastanut näyttelemistä
[x] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] Neulonut lapasia
[x] Katsonut Stand by me - leffaa
[x] Eksynyt
[x] Keksinyt Aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[x] Järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] Liftannut
[x] Syönyt pizzaa aamupalaksi
[x] Ollut ambulanssin kyydissä
[x] Ollut poliisiautossa
[x] Omistanut lemmikkieläintä
[x] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[x] Soittanut/laulanut bändissä
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut mopoa
[x] Nukahtanut koulussa tunnille
[x] Saanut aivotärähdystä
[x] Lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] Ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[x] Maalannut taulua
[x] Ollut yli kuukautta pois kotoa putkeen
[x] Ollut kesätöissä
[x] Maistanut mustekalaa
[x] Unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
[x] Ollut festareilla
[x] Karannut kotoa
[x] Luntannut kokeessa
[x] Saanut ampiaisenpistoa
[x] Saanut murtumaa
[x] Antanut rahaa katusoittajalle
[x] Ensin inhonnut jotain leffaa/TV-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] Käynyt Irlannissa
[ ] Käynyt Ukrainassa
[x] Irkannut
[] Pelannut Twisteria
[] Katsonut Kauniita ja Rohkeita kokonaisen jakson verran
[x] Hukannut kirjastonkirjan
[x] Kulkenut alasti kotona
[ ] Ollut galleriassa päivän kuvana
[x] Opetellut elvyttämistä
[] Pelannut golfia 
[x] Ollut liikenneonnettomuudessa
[ ] Tilannut jotain ostos-tv:stä
[x] Polttanut tupakkaa
[x] Ollut sairaalassa yötä
[x] Vuokrannut asunnon
[x] Ollut Lapissa
[x] Esiintynyt oikeassa teatterissa
[x] Saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[ ] Pelannut CS:ää
[x] Ollut lehdessä
[x] Tilannut jotain netistä
[x] Ollut tappelussa
[x] Lukenut kirjan ruotsiksi 
[x] Käynyt ulkomailla elokuvissa
[ ] Ollut lastenkodissa
[x] Käyttänyt heijastinta
[x] Leikkinyt pikkuautoilla
[x] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x] Valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] Ollut onkimassa
[x] Kuvitellut olevani kala
[x] Itkenyt itseni uneen
[x] Soittanut kirkon kelloja
[ ] Kerännyt kolehtia
[x] Teipannut suuni kiinni
[x] Palauttanut kokeen tyhjänä
[x] Ollut Nälkäpäivä-kerääjänä
[] Pessyt hampaani joka ilta
[x] Saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x] Saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[ ] Tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana 
[ ] Saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[x] Ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[ ] Tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[x] Käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[] Saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[x] Käynyt kampaajalla viimeisen vuoden aikana

Ja tämä oli siis 30. heinäkuuta 2006 rastitettu.