Otsikossa on isommankin jutun ainekset. Tosi asiassa en suostu kumpaankaan niistä. En vain saa aikaiseksi päivittää. Kaikkea tapahtuu koko ajan, ja olen pakahtumaisillani uusista asioista. Ihan kokonaan uusista, mutta myös niistä, joita olen jälleen alkanut uudelleen havaita.

Käsitöitä syntyy tasaisesti. Kamera ei vain ole läheskään aina valmiudessa, ja silloin kun on, jäävät kuvat sinne luvattoman kauaksi aikaa. Niinpä on kuvaamatta esimerkiksi kolme Hello Kitty -pipoa, joita olen läheisille neideille tehnyt nyt elokuussa. Sen sijaan Pikkulikalle viimeksi tehdystä villatakista on kuva, josta näkyy ainakin väri. Samaa väriä ovat myös sukat ja tumput sekäneliraita-woolia haalari. Tässä siis aluksi.

 

Miniänalku sai Handun merinosukkalangasta Love is on the air (kuvassa oikealla) Kesävoi-sukat. Samanlaiset sukat tuli myös Pikkulikalle. JA lankaa jäi vieläkin nöttönen :)

Seuraavaksi puikoille pääsee tämä ilulainen, mutta nimeä en vielä kerro:

Muuramessa on jokusia kuvaamattomia töitä, ja lisääkin sinne lähtee pika puoliin.

Tämä paketti lähti norpanpojalle Espooseen: