Selaimen vaihto, järjestelmien uudistukset ja etenevä dementia ovat aiheuttaneet monenlaista harmia. Ennen kaikkea sen huomaa siinä, että salasanat tuppaavat hukkumaan ja unohtumaan. Siinä on siis vielä yksi syy siihen, että blogi päivittyy hitaasti ja harvakseltaan. Toinen syy lienee se, että olen paljastumaisillani, ollut jo kauan. Tarkoitan sitä, että en tunnu osaavan kirjoittaa niistä asioista, jotka eniten painavat, koska en haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä (koska sitten minulla on yksi taakka lisää). Outoa, eikö vain? Ainakin se sotii sitä periaatettani vastaan, että kirjoitan silloin kun huvittaa ja ennen kaikkea siitä, mikä mielessä kulloinkin on. Seuraus: en juuri kirjoita.

Blogilistalle ujuttauduin uudelleen, mutta rinkilaatikot eivät toimi kuten haluaisin. Niin paljon olen ymmärtänyt, että RingSurfin uudistusten takia minun tulisi kirjautua uudelleen tai aktivoida jäsenyyteni. En tunnu saavan sitäkään aikaiseksi; jonkun pitäisi kaiketi tulla se neuvomaan kädestä pitäen. Jollakin merkillisellä tavalla tämä kone alkaa etääntyä minusta. Minähän olen sillä tavoin vanhanaikainen, että mulla on pöytäkone, ja joudun aina etsiytymään sen luokse.

Muutamia kuvia odottaa kamerassa siirtämistä. Jännitänkin, mahtaako se onnistua, kun kamerakin temppuilee. Minussahan ei siis teknistä vikaa ole, vaan laitteissa. Laitan tänään yhden paketin postiin, ja sen jälkeen voin tutkia kuvien laittamista tänne blogiinkin. Viime viikolla sain valmiiksi 92 cm:n slipoverin Nallesta ja mummaneuleen E:lle. Jälkimmäiseen tuli pipokin, vaaleammasta langasta, mutta ainakin se oli vielä liian iso.

Nyt vain murehdin muutamien läheisten elämää, vaikka tiedän, että se pitäisi sulkea ajatuksista, jotta itse selviäisi. Tuntuu, että sosiaalisen verkon olemattomuus osoittaa olemassaolonsa karuimmillaan. Osoitteleeko se? VAi osoittaako se minun paikkani? Menen päiväkahville.