Vilkaisu ikkunasta kertoo, että maata peittävä kerros on paksu eikä enää puuterilunta. Lumi on kaunista ennen kaikkea siksi, että se valaisee tätä vuoden pimeintä aikaa. Kun vielä tulisi pieni pakkanen, että se pysyisi. Loskakeli on ikävää. Luonto saa olla valkoinen tai vihreä: musta se ei ole koskaan, niin kuin ihmisen mieli. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Me emme juhli joulua kristillisenä juhlana. Minulle joulu on ollut ennen kaikkea rauhan, levon ja hiljentymisen aikaa. Siihen kuuluvat hyvä ruoka ja paljo lukeminen, kiireettömyys. Nykyisin, kun koko elämä on kiireettömämpää kuin ennen, ei pysähtyminen enää korostu. Mutta tarpeellista pysähtyminen on aina. Hitaasti ja vähemmän on suomeksi sama kuin latinan carpe diem tai festina lente, eikö vain?

 

Olemme olleet koko vuoden enimmäkseen kotona. Vuotuinen Viron-matkakin on jäänyt haaveeksi, mutta yhteys tuttaviin siellä on säilynyt. Myös kielitaitoa pidetään yllä kääntämällä Atarmaa suomeksi, mutta kustannussopimusta ei vieläkään ole. Kiinnostus naapurimaan lähihistoriaan luultavasti lisääntyy Sofi Oksasen loistokkaan Puhdistuksen voitettua Finlandia-palkinnon. Kauan sitä on saanut odottaakin, joten hyvä näin.

 

Elämä siis on meillä entisenlainen: joskus parempi, joskus pahempi. Olen joutunut suuren osan vuotta kulkemaan kepin kanssa, kun polven kuluma vaivaa: lihavan ihmisen vaivoja. Olen silti iloinen, että viikottain jaksan käydä vesijumpassa ja kuntosalissa. Käsitöitä, kirjoittamista ja lukemista teen tuurittain, mutta teen. Siinä kaikki, mutta onneksi se on mukavaa. Sukuasioihin en ole kovin paljon paneutunut (paitsi osoittanut erään nuoren ystäväni moninkertaiseksi sukulaiseksi Uppalan kautta). A on myös enimmäkseen paneutunut kirjallisiin lähteisiin ja tietokannan päivitykseen.

 

Kaikkiaan muutokset tänä vuonna ovat olleet kaikessa myrskyisyydessäänkin enemmän sisäisiä kuin näkyviä. Joskus tuntuu, että mentaalisuuden korostaminen on vain köyhän tyytymätöntä nurinaa, mutta niin se vain on, että mielenrauha on tavoiteltavampaa kuin tasapainoisuus, saati onnellisuus. Mielenrauha on enemmän kuin noiden kahden summa. Nobelistia mukaillen haluan uskoa, että mielenrauhakin ON tahdon asia.

 

Siispä ”päivä vain ja hetki kerrallansa”, ja onneksi enempää ei voikaan. Kunpa oppisi murehtimaan vain silloin kun on aihetta; ei ennen eikä jälkeen.

 

Joululahjojen sijaan olemme muistaneet vähäisimpiä osallistumalla Hyvä joulumieli –keräykseen sekä ostamalla koulutarpeita kehitysmaiden tytöille. Surullisena olen lukenut yhteisöjen pohdintaa siitä, saitko sitä, mitä toivoit. Voi olla, että minäkään en saanut, mutta minull ei ole oikeutta odottaa muilta yhtään mitään. Siksi olen iloinen kaikesta, mitä saan lahjaksi.

Sain ystävältä Maaria Leinosen runon. Se on monella lailla osuva, joten liitän sen tähän.

Otetaan paljon pimeyttä
sytytetään sen keskellä kynttilä
monta kynttilää
paljon kynttilöitä.
Muutetaan pimeä valoksi.
Otetaan pimeistä pimein kaamosyö
kukitetaan se tähdin
kynttilöin:
se on Joulu.

Pimeyden on oltava
muutoin kynttilänliekki
ei valaise.
Valo on valoa
vain pimeyttä vasten.
Pimeys ja valo
tarvitsevat toisiaan
ollakseen olemassa
niin kuin ihminen ihmistä tarvitsee.

Joulun ihme on se,
että pimeä muuttuu valoksi.

Niin tuulista tähän aikaan:
tahtovat sammua kynttilät
tai ainakin lepattaa ristivedossa,
niin myrskyistä
levotonta,
että sirpaleita tulee helposti
huomaamatta
vahingossa.