En saa aikaiseksi tarkoittaa etten ole tyytyväinen siihen, mitä saan aikaiseksi. Useimmiten kaikki on vain sijaistoimintaa. Sen jälkeen, kun ryhdyin politikoimaan Naamakirjassa, olen ollut yksinäisempi kuin aikoihin. Ei tokikaan ole helppoa asettaa toista syyksi ja toista seuraukseksi, mutta olkoon ajan määreenä; 'sen jälkeen kun'.  Minun naamastelunikin on kuulemma epätyypillistä. Käytän perin harvaa applikaatiota, en suostu lähettelemään virtuaalidrinkkejä, koetan värvätä ihmisiä aktiivisesti erilaisiin tavoitteisiin, pyrkimyksiin ja ryhmiin. Miksikö? Halajan keskustelua, dialogia. Mutta FB on taas vain yksi paikka lyödä leima itseensä. En tosin heittele kaloillakaan enkä onnellisuuspillereillä... Minulla ei ole huumorintajua.

Olen kylläkin muutaman (nuoren!) läheisen kanssa antautunut pitkiinkin kirjeenvaihtokeskusteluihin. Mutta FB:n kanssa sillä on tekemistä vain sen antama postilaatikko. No, ehkä kenties joku niistä asioista myös, joiden puolesta liputan. Juuri nyt aktiivinen elämäni näyttää olevan FB:ssä, vaikka siitäkin suurin osa on lumetta. Minulla on siellä paljon kavereita, mutta kenties vain kymmenesosa ryhmästä on sellaisia, joiden kanssa olen aktiivisemmin tekemisissä. Ja niistäkin puolet sellaisia, ettei siihen olisi FB:tä tarvittu.  Muuan nuori ystäväni perää sitä, oliko minun opiskeluaikanani havaittavissa nykyisenkaltaista akateemisen ajattelun vähättelyä. Koska en tiedä asian nykytilaa, vastaan yleisesti.

Akateemisen ajattelun vähättelykysymykseen voisin asettaa vastakysymyksen, että mitä on akateeminen ajattelu? Totta puhuakseni tuo mielipiteen muodostaminen ilman (teoreettista) faktaa on viime aikoina entisestään lisääntynyt. On kai sitä aina ollut, mielipidejohtajat ovat hyviä agitoijia. Nykyisin kaikki haluavat olla individualisteja vaikka ovat mitä suurimmassa määrin laumasieluisia leimautujia. Lauri Viidasta sanottiin, että kun häntä (muuraria ja pispalalaista) pyydettiin työväenpuolue SDP:n ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa, hän sanoi, että "emmää, mää äänestän kokoomusta kun se on niin kommeeta". Tehdään sitä, mitä oletetaan muidenkin tekevän, tai sitä, minkä uskotaan olevaan sosiaalisiin normiodotuksiin kulloinkin sopivaa.

Hyvin harvoin törmää ihmiseen, joka on kiinnostunut ajattelusta. Tai on oikeasti humanisti eikä vain syö ompeluseuroissa "vielä yhden leivän pakanaparkain hyväksi", niin kuin entinen emäntä. Minä törmäsin näihin asioihin viimeisimmässä työpaikassani. Minua kiellettiin asettumasta niille taajuuksille, joissa laumani värähteli. Minua kiellettiin panemasta itseäni peliin. Minut nujerrettiin. Minä melkein myin nahkani.

Mitä tulee humanistisen tiedon ja perinteen ignorointiin, sehän on vallalla oleva kahtiajako (tai kolmijako) edelleenkin. Luonnontieteet, jotka eksaktiudessaan ja mitattavuudessaan ovat ainoita oikeita, eivät pidä (behaviorismiin perustuvia) ihmistieteitä missään arvossa. Puhumattakaan sitten niistä, joilla ei ole kuin korkeintaan välineellinen merkitys systeemille, ei materialistista (kielet, folkloristiikka, uskontotiede). Ja miksi nyt sitten perustetaan huippuverstasta? Raha, markkinavoimat. Sitähän se on. Ja opiskelijankin mielestä voi olla hienoa olla kultapossukerhon jäsen.

Lapsipornosivujen tekijöitä ei oteta tilille, koska niissäkin ympyröissä liikkuu se raha, joka tätä koko maailmaa pyörittää, tätä helvetin McMaailmaa. Mutta mitä voi odottaa, jos periaate on sama kuin isälläni lunttaamisen suhteen: kiinni ei saa jäädä. Lakia ei tarvitse noudattaa, jos rikkomuksesta seuraa sanktio.

Se, että on kuunneltava itseään ja elettävä niin että voi katsoa itseään peilistä, ei ole pelkkä fraasi. Mutta sen toteuttaminen on. Aika moni toimii mieluummin niin kuin on sosiaalisesti suvaittua ja odotuksenmukaista, suorittaa elämäänsä, koska niin on tapana. Siihen meitä ehdollistetaan viimeistään koulussa. Todellisen individualismin tukeminen ei ole suotavaa, koska se horjuttaa instituutioita.

Tuskallista on se, että tie siksi, joka itse on, on vaikea, monesti mahdoton kuljettava. Siihen päätyy vain, jos on kyllin vahva kuuntelemaan itseään silloinkin, kun toimii yhteisön arvoja vastaan. Koska siihen ei kannusteta eikä sitä vahvisteta, on helppo (näennäisesti) paeta muuhun: suorittamiseen, syömiseen, lenkkeilyyn, sairauteen. On pötypuhetta, että jos on analysoiva rationalisti, on eläminen helpompaa, kun sitä voi ymmärtää. Sen ymmärtäminen, että viime kädessä tunteet ovat merkityksellisiä kaikissa reaktioissa ja pyrkimyksissä, ja niiden mukaan mennään vaikka olisi tietoa kuinka. Enkä tarkoita nyt sellaisia tunteenomaisia olotiloja, siis tunteellisuutta, vaan sitä miltä tuntuu. Ihminen kaiketi hyvin varhain oppii oman tapansa "olla suhteessa", ja toteuttaa sitä tahtoen ja tahtomattaankin lopun elämäänsä. Ainakin siihen on ihan mahdottoman vaikeaa saada muutosta.

Jotenkin huvittavaa, että en saa sanotuksi asioita juuri niin kuin haluaisin. Perusvikani on ollut aina se että olen liian suora. En osaa kierrellä. Nykyisin vain ei tule käyttäneeksi tätä kognitiokapasiteettiaan. Toisin oli lukiolaisten kanssa. 

Ja hei, miksi vain kkuusi arvontakommenttia? Tämäkin vielä.