Tänään vanhenen taas niin, että se näkyy numeroissa. Ystäväni JP toi koko torvikvintettinsä puolesta pullon viiniä, johon oli liitetty aiheenmukainen kaunis kortti: 1557087.jpg

Sain myös lohdullisen tiedon, kun kävin mammografassa ja uä:ssä. Kuvattiin moneen kertaan ja eri puolilta, mutta en minä niillä Playboyn sivuille pääse. Mutta ei onneksi tarvittu biopsiaakaan, vaikka olin valmistautunut. Toistaiseksi siis äidinpuoleinen rintasyöpägeeni ei ole minussa aktivoitunut. Sitäkin sopii juhlistaa vaikka Paun yllärilahjaksi lähettämillä s-jutuilla:

1557083.jpg

Taustalla näkyy myös toisen rouvan, Rouva Almeran, katsastustodistus, joka sekin saatiin tänään. Saa taas ajella rauhassa, toivottavasti. Automaksuissa tulevan kuunkin eläke on syöty. Mutta kuitenkin, kunnossa on.

Kummitädin huivilahja oli mennyt perille. Sain siitä vaivoin otetuksi kaksi kuvaa kovin tuulisena maanantaina. Eihän nyt toki pitäisi ottaa hennonvärisestä huivista kuvaa hennonvärisillä oksilla ja kirkasta aurinkoa vasten. Minkäs teet. Toisessa kuvassa A:n selkää vasten se asettui hiukan. 1557079.jpg

 

Tarkkasilmäinen näkee, että Minttumaaarihan se siinä on taas. Se on nopea ja helppo neuloa. Ja kaunis kaiken lisäksi. Toisessa kuvassa näkyy paremmin myös se, että 100 g:n sukkalankakerä ei riittänyt vaan piti lisätä tummempaa reunoille. Se ei oikeastaan haittaa ollenkaan.

1557081.jpg

Huivi oli saajallekin mieluinen, ja hyvä niin. Uutta on jo puikoilla. Kaksin kappalein.

Olen kolmesti koettanut päivittää lokikirjaani. Tämä on nyt se kolmas yritys. Toivottavasti nyt onnistuu. Blogilistalle se ei kuitenkaan päivity vieläkään, mutta hoitakoon kiireisimmät ongelmansa ensin. Odottelen vielä.  rss:n pitäisi olla näkyvissä; tiedä sitten mikä siinä on, ettei päivity. Se, että kommentteja ei ilmesty, vaikka niitä pitkin silmin katselen, kertoo vain omahyväisyydestäni, vai mitä sanotte?

Kevät alkaa olla vihreimmillään. Kunpa myös katsoisimme sitä, kun kerran näemme.