Ensiksikin on tämä koepostitus siitä, joko blogilista päivittää tätäkin lokikirjaa. Ovat ainakin lupailleet. Luulen, että pikapuoliin on opeteltava käyttämään jotakin lukijaa. Täällä ei käy (melkein) ketään ja juuri kukaan ei näy päivittävän omia kirjoituksiaan. Tiedän kyllä, että asia ei ole aivan näin.

Minulla on kuitenkin muutamia suosikkeja, joissa käyn siitä huolimatta, että niiden ajantasaisuus ei minulle näy. Yksi tällainen on Obeesian sydän. Obeesia oli leikkinyt persoonallisuustesteillä. Olen aina inhonnut tällaisia testejä, ja kuitenkin olen joutunut niitä paljonkin tekemään. Vihaan sitä näennäistäsmällisyyttä ja polaarisuutta, joka niihin liittyy. Annetaan ikään kuin vaihtoehtoja, mutta ne ovat monitulkintaisia. Niin kuin masennustesteissä intensiteettisanat joskus, aina, ei koskaan, pelkästään ja monet muut. Oikeita vaihtoehtoja ei ole, ja jonkin muun vaihtoehdon valitseminen muuttaa asian päälaelleen.

Toiseksi olen alkanut erotella sitä, toiminko tietyllä tavalla tässä ja nyt, vaikkapa sen huomioon ottaen, että päädiagnoosi ei ole muuttunut. Vai valitsenko sen vaihtoehdon, jonka mukaan terveempi Liinu toimisi tai ainakin haluaisi toimia. Olen sen tosiasian edessä, että persoonallisuuteni on muuttumassa. Se on kauhistav ja ahdistava, vääjäämätönkin. Asiaan voi toki suhtautua niin, että tässä ja nyt on se merkitsevin. Että paluuta menneeseen ei ole. Periksi antaminen ei ole ollut koskaan vahvimpia puoliani. Perään taas sitä, mikä on periksiantamisen, luopumisen ja luovuttamisen ero.

Obeesian innottamana minäkin tein Eysinckin persoonallisuustestin. Ja laitan tuloksen näkyviin kuten hänkin. Olen varmaankin hämmästynyt, en ole siitä ihan varma. Ehkä joku muu osaa  nähdä paremmin.

47% (9/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.
45% (9/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.
61% (14/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.
13% (3/24) - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.

En osannut pysyä johdonmukaisena. tuloksista voi lukea kaipuuni siihen, mitä nyt ei (enää) ole, ja elämisen siinä, mihin on juuttunut. Erityisesti ulospäinsuuntautuneisuus ja psykoottisuus näyttävät olevan ristiriidassa. Rehellinen olen ollut varmaan liiaksikin. Minulta puuttuvat suodattimet ja synkronia. Elämyshakuisuustestin tulokset vahvistavat kokemustani suhtautumisesta:

Elämyshakuisuus: 31%

Jännityksen ja seikkailujen etsiminen: 31%
Kokemusten tavoittelu: 43%
Estottomuus: 30%
Alttius ikävystymiseen: 17%

****

Olen tänään tutkinut pohjalaisia sukuja, lukenut, naamastellut, kutonut ja kirjoittanut tämän lokin. Minä elän.