Edellisen kirjoituksen jälkeen lunta tuli reilusti, mutta nyt maantie on taas musta ja sateinen. Ajelin samalla asialla toiseen suuntaan kuin viime lauantaina. Minun ikänäölläni ei pitäisi ajella yhtään. Ainakaan pimeässä.

Päivitän tätä vain sen verran, että ilmaisen olevani elämässä, mutta pinnallisesti. Tämä läheisriippuvuus vie minut alta aikayksikön kanveesiin. Minulta loppuu huumorintaju, kekseliäisyys ja kärsivällisyys. Muutama huivi on neulottu, samoin isän syntymäpäiväneule on hyvässä alussa.

Tekisi mieli istua ja huojutella itseään, hymistä alkuaikaista unilaulua.