Osallistuin myös –10% -kisaan. Olen itse asiassa tyytyväinen kulutukseeni: sainlankoja pois lähes 14 % eli 8½ kiloa. Omalle painolle edes samainen kilomääärä olisi tehnyt hyvää. Alku olikin lupaava, mutta loppusyksyn kaikki vastamäet saivat minut ahtamaan itseeni kaiken näkyvän (hetki vielä, niin olisin alkanut syödä myös lankaa!). Koska olen toisaalle raportoinut grammoista ja prosenteista, panen tähän näkyville vain kuvia.

1192562.jpg 

L:lle valmistui taannoisten lapasten seuraksi kauluri punaisesta Ainosta. Malli jostakin Modasta. 1192564.jpg

Kummitädille valmistui kutittamaton baskeri ja kaulus Fleurista. Kaulurin malli on Knittystä (Tudora), baskerin mistä lie muistin kätköista. On kuulemma oiva. Kaulusta oli helppo tehdä, mutta langan on oltava aika jämäkkää.

1192566.jpg

Ennen matkaa valmistui vielä kolme Novita-ohjeista baskeria, joista päällimmäisen lähetin syksyiselle SNY:lleni, joka sai samasta langasta aiemmin lapaset. Valkoinen matkasi rouva L-P:n joulutervehdyksen mukana lapasten seuraksi:

1192567.jpg

Ennen matkaamme ilmoitteli nuori ystäväni OAA, että voi tulla kylmä, jos sataa lunta, kun ei ole lapasia. Minulla ei ollut valmiina kuin "naistenvärisiä", joten neuloin vasiten kaksinkertaiset tumput ja niihin sopivan pipon (Knittyn Tychus, eka kertaa kokeilin), jotka postitin nuorukaisen lapsuuskodin osoitteeseen. Kelvolliset olivat.

1192558.jpg

Matkalla valmistuivat vain yhdet lapaset edellisen malin mukaan (Ailin lapset Ullasta, Tuulia Salmelan kirjoittamana) mutta hieman vähemmällä silmukkamäärällä. Kumpikin on 7 veljestä eli aika paksua lankaa.

1195182.jpg

Kotiin tultuamme 29.12. kuulin, että pieni tyttö kaukaa idästä äiteineen on tullut sukulaisperheeseen. Koska tarkkoja mittoja ei ollut ja halusin kuitenkin alkaa isotöisimmästä, tuli villapaidasta liian suuri. Lisäksi tein pipon, sukat ja lapaset. Kauluri samasta langasta valmistuikin sitten jo tämän vuoden puolella. Jotakin pientä on vielä päättelemistä vailla, ja jotakin panen vielä tänään puikoille.

1195176.jpg1195178.jpg

1195179.jpg

7 veljeksen jättiraidassa olin tosi pettynyt siihen, että punainen ja oranssi raita olivat likaisia: tummaa väriä oli keskellä raitaa samoin kuin värin vaihtumiskohdassa. Kokeilin kahta kerää, ja vielämuutama jäi. Raidoitustarkoitukseen se ei siis sovi.