Eipä tässä sen kummempia. Olen  mukautumassa siihen, että elämä menee menojaan. Tällä viikolla en ole käynyt liikuntariennoissakaan. Sen sijaan terapeuttisia istuntoja oli parikin: ensin oma ja tänään Poikasen kanssa A-klinikalla. Kumpikin oli oikein hyvä käynti. Alan uskoa uuteen terapeuttiini. Tai oikeastaan kai omaan itseeni. Mutta muuten tämä päivärytmi menee edelleen Poikasen kuvioiden mukaan.

Parin viikon langankulutusta on jonkun verran. Tosin sain sitten ihania Fabelin sukkalankoja – juu, punaisia – Lapelta arpajaismuistiaisena. Niistä on hänen blogissaan kuvia, mutta minä en ole vielä ottanut. Oli kiva saada ne, kortti, ja suklaata, juuri tällä viikolla. Ja lisäksi sain mielenvirkistykseksi ystävältäni Tytöltä heijastinkortin ja tuntemattomalta, mutta ei kai ihan salaiselta neuleystävältä Nalle Puh -kortin. Enkä kyllä osaa arvata keneltä! Tampereen postileima – ellei sitten Helmikseltä? Se tuli mieleen juuri nyt. Kiitos myös mainioista, mukavista kommenteista tänne lokikirjaan. Harkitsen kaiken aikaa toisen kirjan perustamista, monestakin syystä. Juuri niin, rinnakkaisen kirjan.

Sää oli koko päivän harmaa ja sateinen. Siksi ulkokuvia tai hyviä tai edes kelvollisia sisäkuvia ei ole. Mutta yksitoikkoisia sitäkin enemmän. Ylpein olen tietenkin L:n likalle tekemästäni haalarista, vaikka vetoketjun ompeleminen oli enemmän kuin tuskaa. Purkauttakoon sitten siskollaan ja ompeluttakoon uudelleen. Postiin se ei vielä ehtinyt. Tai en viitsinyt lähteä viemään. 976788.jpg

Ottakoon L sitten likan päällä kuvan. Kasvunvaraa on.

Parit tumput taas 976797.jpg

Ja sitten näitä pipoja.

976795.jpg976789.jpg976798.jpg976791.jpg

Pari on kuvaamattakin. Ja tämä musta on jo Poikasella käytössäkin. Aivan oikein. Osa on vir-kat-tu-ja.

976792.jpg

Tähänastinen langankulutus lokakuussa 1020 grammaa. Päivitän prosenttiblogia, kunhan kuvaan vielä muutaman valmiin työn päivänvalossa.

***

Just keeping alive. The time is going along the Young Man's daytime. I didn't have many activities in this week outdoors, but the hats and something else have been finished. Oh yes, some of them are crocheted! More than 1000 grams yarn lost. In fact, I've got 200 g marvellous Fabel (in red, of course), but I'll make pictures later.  – The very first snow falled this morning but is also gone away until now.