Ennen oli kesä puolessa näihin aikoihin. Nyt on jo kauan käyty juhannukselta heinässä, joskus ennenkin. Ja Kustaalta jo nautittu uusista perunoista eikä pantu maahan. Maailma on muuttunut muutenkin mahdottomaksi.

Olen katsellut laskurini kierroksia, toisaalta iloiten, toisaalta surullisena. On hienoa huomata, että lukijoita on, vaikka lokeja ei synny, ja toisaalta on surullista, kun en saa kirjoitetuksi. Pään sisältä kun saisin ulos edes vähän, niin helpottaisi.

Luin tässä Marianne Fredriksonin kirjoja, osaa ensi kertaa, osaa uudelleen. Simon oli ihan uusi tuttavuus, samoin Kaksi todellisuutta ja Rakas lapsi. Anna, Hanna ja Johanna oli ennestään tuttu. Niissä on kuvattu syviä, voimakkaita tunteja ja kasvun prosesseja. En ole ihan varma, mutta ihan kuin naiset niissä olisivat voimakkaita, lihallisempia kuin miehet, vaikka hauraita. Kieli on maalailevaa mutta ilmaisevaa. Luen niitä varmasti lisää.

Kutoessani olen myös kuunnellut kaksi luettua kirjaa, kahdesta tuntevasta ja kärsivästä naisesta, jotka elivät erilaisessa maailmassa, mutta joissa on jotakin samaa, herkkää. Ellei muuta niin se, että olin niistä vaikuttunut. Kummankin kirjan olen aiemmin myös lukenut, mutta kuunnellessa niistä saa vielä enemmän irti. Ensin kuuntelin Rakel Liehun Helenen, joka kertoo taiteilija Helene Schjerfbeckistä. Minulle on kertynyt aika paljon postikortteja, jotka on painettu HS:n maalauksista, ja kuullessani nyt taas niiden tarinaa kiinnitin huomioni taas uusiin asioihin. Toisen äänikirjan lopetin tänään. Se oli Helena Sinervon Runoilijan talossa, jossa päähenkilönä on kirjailija nimeltä Eeva-Liisa Manner. Sinervo korostaa, että kysymyksessä on romaani, fiktiivisesti tulkittava kirja. Mutta oman Mannerini lukeneena pääsin nyt melkein omien kipujeni lähteille.

Vaaleanharmaa Swallow tail näyttää tältä. Villa-pellavasta kudottu luonnonvärinen taas näyttää tältä:

Kuvien laadusta voi huomauttaa aviomiehelle. En valita, koska en itse viitsinyt kuvata. Tuskin olisin saanut sen kummempia aikaan. Tekeillä on myös

Lankana on taannoin Arjan blogiarvonnassa voittamaani Wetterhoffin Silviaa. Juu, yksinkertaisena! Tiedätte, mitä se tekee meikäläien hermoille.

Joutuisampaa olisi neuloa tätä kellokukkaa, mutta lanka loppui. Mahtaisiko kenelläkään olla keskipaksua  (8/2), meleerattua sinistä villalankaa? Olen tehnyt valmiiksi viisi mallikertaa, joten vähempikin määrä kävisi. Ellei kellään ole, harkittsen värin vaihtamista.

Oho! Vähän turhan tummalta näyttää. Kyllä se on ihan vaaleaa sinistä ja farkunsinistä.

Mitä muuta? Liperi juurtui, tomaateissa kuusi raakiletta, pioni kuihtui, raparperi kasvaa ja monta kukkaa on nupulla. Pyykitkin kuivuivat tänään, lakanat, kun oli koko päivän poutaa.