Eilen illalla katsoin kakkoselta Ylen ruotsinkielisen toimituksen mainiota ajankohtaisohjelmaa Spotlight , jossa haastateltiin kahta masentunutta ja köyhyysrajalla elävää yksinhuoltajaa. Lisäksi studiossa oli haastateltavana Yksinhuoltajien liiton puheenjohtaja Bodil Rosengren sekä hallituspuolueen kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen ja lääkäri Sirpa Asko-Seljavaara. Hallitusohjelman mukaan kuulemma "ketään ei jätetä yksin".  Kansanedustaja sanoikin, että "on traagista olla sekä köyhä että sairas". Lisäksi hän totesi, että haastatellut ihmiset ovat äärimmäisiä: matalapalkkaisessa ammatissa sekä masentuneita, joten heitä on vaikea auttaa.

Minulla oli asiasta paljon sanottavaa eilen, ja vielä tänäänkin. Samasta aiheesta kirjoitettiin myös eilisessä Helsingin Sanomissa. Mutta istuessani nyt tässä näppäimistön takana edellisen momentin mukainen traagisuus minussa muuttuu tragikoomisuudeksi, enkä saa sanotuksi mitään. Miten mahtavat suhtautua asiaan niin ikään edellisessä momentissa määritellyt äärimmäiset ihmiset? Tukia jää myöntämättä ja köyhää juoksutetaan. En ole varma, uskallanko katsoa Ajankohtaisen kakkosen  raporttia Suomussalmen itsemurhista. Suomessa tehdään 28 itsemurhaa 100 000: aa asukasta kohti vuodessa. Se tarkoittaa, että neljä ihmistä päättää elämänsä itse joka päivä.