579564.jpg

A. istutti syksyllä minulle tulppaaneita koko penkillisen. Pikapuoliin aukeavat, kenties jo syntymäpäiväkseni. Mielenkiintoista on nähdä, minkä värisiä niistä tulee. Muuten pihalla haisee, noh apulanta.

Sellised tulpid pani armas kaasakene sügisel maha. Las vaatame, millised lilled neist pugevat. Muidu õues lõhnab mitte tavalisem pask vaid väetis. Vaat milline lõhn!

Muutama panta ja yksi Odessa-kokeilu on tehty. Olkoonkin, että on kesä, mutta kun ei ollut olevinaan muuta lankaa käsillä. suotta neuloin kirjavaan lankaan myös punaisia helmiä. Mutta kuten pipon malllineule, myös helmikokeilu oli ensimmäinen minulla. Nämä tarjoan vielä Myssyviikoillekin.

579559.jpg

579560.jpg

Pannoista vain musta on omassa käytössä. Yhden laitoin Tampereelle, loput L:n pakettiin. Muutama muukin meni L:n pakettiin, ja on estänyt neulomasta pipoja. Tarkemmin tästä tuonnempana. Ai niin, ja Iitulle sukat, jotka vien ensi viikolla.

579558.jpg

Muuten olen täynnä tätä eläkettä, nyt jo parin kuukauden jälkeen. On tuskallista huomata, että kaikki valuu käsistä. Että ei ole mitään eikä ketään. Ei minkäänlaista viiteryhmää. Oikeasti.