Eihän se ole uutinen, minähän laiskottelen lähes joka päivä. Tänään olimme sukutapaamisessa. Paikka oli kaunis ja viihtyisä, ruoka hyvää ja täytekakku suorastaan erinomaista. Teemana oli sukuun naidut emännät. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja puhuin naisen asemasta ja roolista, kertasin vuoden 1734 lain Naimiskaarta ja siteerasin vanhoja sanontoja ja kalevalaista runoutta. Tilanne oli siksikin otollinen, että vietän itse tänään hääpäivää.

Tähän aikaan päivästä alkaa olla mieliala ja kunto sellainen, että kohta on mentävä maate. Meillä alkoi päivä jo ennen viittä, kun ahdistunut ja alavireinen Poikanen ilmaantui tänne nukkumaan muutaman tunnin. Ensi yöksi laitan puhelimen kiinni. Vaikka tänä aamunakin heräsin viisi minuuttia ennen kuin se soi, mikä on jälleen todistusta symbioottisesta suhteesta. Ohhoijaa.

Olen tyytyväinen muuten puhumiseeni: paremmin se sujui kuin kaksi vuotta sitten vastaavassa tilaisuudessa. Alan jälleen viritellä ajatusta ryhtyä kolumnistiksi. Mediakin on jo katsottuna. Huomenna teen pari pantaa ja siivoan vähän. Tiistaina on lääkäri, ja sinne on kirjoitettava selvitys asioista, joita haluan C-lausuntoon kirjattavaksi. Ja siitä hyvästä joutuu vielä maksamaan.

Lape ihmettelee edellisen lokin kommenttilaatikossa, että musta teksti mustalla taustalla ei näy. Ei varmaankaan. Mutta minulla tekstin tausta on valkoinen, näytön sivut mustat. Miten muilla? Olisin kaivannut vielä tilavampaa taustaa, mutta en löytänyt. Enkä ihan vielä raskinnut luopua tuosta mustasta.

Sain ja hain eilen lankavaihtopakettini, ja olen siihen tyytyväinen. Kiitos siitä! Kuvaa en saanut vielä otetuksi.  Omani odottaa tuossa jo toista viikkoa sitä, että lähden postiin. Alkuviikosta varmaankin menen.