Kävin tänään kylässä. Kylässä oli kivaa. Söin siellä karjalanpiirakoita ja pannukakkua. Sitten tulin kotiin.

Kirjoitan vähemmän kun menee huonommin. En saa tartutuksi ajatuksiini. Masentuneen tapa hahmottaa maailmaa ei ole samalla tavoin kronologinen ja looginen kuin terveen. Vaikka muutenkin uskon enemmän sykliseen maailmaan. Tosin biologiset syklini ovat jo menneet, edes kuumia aaltoja ei tunnu. Mielen syklit ovat varsin monipuolisia ja vaiheikkaita. Vaikea masennus (F32.2) on luultavasti seuranani aina ja iankaikkisesti, kun se on eläkepapereissa ensimmäisenä.

En osaa sopeutua ajatukseen eläkkeelläolosta. Toistuvasti, kerta toisensa jälkeen pintaan nousee ajatus siitä, että "Tässäkö tämä nyt oli, elämä?" Välillä sujuu paremmin, kun ei ajattele, mutta toisinaan taas... On väistämättä sellainen olo, että en elä enää pitkään. Että odotukset toteutuvat kun niitä muistaa rohkaista. Kalenterissa jokainen viikko tuntuu täyttyvän. On uimareissua, kuntosalia, terapiaa, lääkäriä. Aina valmistaudut ja jännität etukäteen, ja kun se on ohi, on päivä illassa. Kiukuttaa mahdottomasti tämä järjestelmä.

Nimittäin on merkillistä (ja voimia ja byrokratiaa vievää), että elämme kuin kahdessa rinnakkaisessa ja lomittaisessa järjestelmässä kaiken aikaa. On järjestelmän ja byrokratian vaatima todellisuus ja ihmisen arkinen elämä, useimmiten limittäin ja joskus vastakkainkin. Lähinnä on kysymys siitä, että totuus määritellään byrokratian kannalta toisenlaiseksi kuin kokijan itsensä.

Minulla on työkyvyttömyyseläke toistaiseksi. Siis hamaan hautaan asti. Myönteistä on se, että minun ei tarvitse määräajoin anoa lisäaikaa eikä jännittää töihinpaluuta eikä vakituista tuloa. Kielteisiä asioita on eittämättä enemmän. Kun eläke on pysyvä, eläkelaitos ei kuntouta enää ammatillisesti. Kuntouttamisen tavoitteena ei ole enää työkyvyn ylläpito tai sen palauttaminen. Voin hakea vaikeavammaisen lääkinnällistä kuntoutusta, mikäli minulla on oikeus eläkeläisen korotettuun hoitotukeen. Pelkkä subjektiivinen haitta ei riitä määrittelemään oikeuttani hoitotukeen. Sen saamiseksi (jatkamiseksi) minun on toimitettava kuntoutumissuunnitelma Kelaan. Kuntoutussuunnitelman saamiseksi minun on saatava lausuntoja lääkäreiltä. Siis jällleeen anottava ja pyydettävä. Jotta minulla olisi oikeus lääkinnälliseen kuntoutukseen, kun ammatilliseen ei enää ole. Psykoterapiaan en ollut aiemmin valmis ja nyt siihen e ole enää varaa. Sillä kuntouttava psykoterapia suodaan enimmäkseen niille, joilla on potentiaalinen mahdollisuus sen avulla saada työkykynsä takaisin.

Aivan, toimintakyvyn ylläpitämiseksi voi saada lääkinnällistä kuntoutusta. Periaatteessa. Käytännössä ei saa. Koska ei ole hyödyllinen kenellekään, koska ei ole yhteiskunnallisesti tuottava. Koska on jo osa niitä, joita kenenkään lähipiirissä ei ole, mutta jotka kaikki tietävät: homoja, huoria, mustalaisia, hulluja, narkkareita, pultsareita. Juu, ja erikoissairaanhoito on ylellisyyttä ihmiselle, joka ei enää tavoittele työelämään paluuta. Hyvät lääkkeet vain ja terveyskeskuksen hoitoon. Avoin lähete erikoissairaanhoitoon säilyy puoli vuotta, ja sinä aikanahn saa taas itsensä uudelleen sairaammaksi.

Valitan. Se ei ole hyväksi voimaantumiselle. Se on perin huono lähtökohta itsen ylösrakentamiselle ja mielenrauhan säilymiselle. Mutta minkäs teet. Minä hain kuntoutukseen, mutta Eläkelaitos päätti toisin. En ollut sitä pyytänyt ja se tuli minulle yllätyksenä. Niin kuin entisen likan faksit. Huono valittaa, asiat ovat hyvin, eikö niin?

Viiteryhmä? Tiina sanoi kommentissa aiemmin, että onhan se, tämä blogimaailma. Se on – jälleen –minulle elävämpi kuin reaalimaailma. Siksi Tiina on oikeassa. Arkipäiväni tukiverkot ovat lähes pelkästään näiden seinien sisäpuolella. Kun ne kaatuvat, kaatuu myös seinät. Terveen ihmisen on lähes mahdotonta hahmottaa sitä elämää, jota ahdistushäiriöinen masentunut elää. Että ei kuulu mihinkään. Että ei tapaa kuin vieraita ihmisiä. Että ei ole siskoa, serkkua, sukulaista. Ei ylkää eikä ystävää. Miksikö?

"Kyllähän sää itte olet oman soppas keittäny", sanoi X. Kannustavaa? Rakentavaa? Miten minä olen tullut tällaiseksi? "Ei pitäs antaa itteensä avohaavoin joka ainoolle."