Vein tänään postiin pari ylläriä. Toinen on syntymäpäivähuivi Irja Kaisalle kortin ja viisisivuisen kirjeen kanssa. Toinen on vielä salainen, mutta raotan hieman:

Palan halusta kertoa ja näyttää, sillä koko päivän olen sitä tänään tehnyt, heti fysioterapian jälkeen aloitin. Mutta odotetaan huomiseen ainakin. Pyhänä ja eilen tein pannan ja pipon. Niiden kanssa osallistun Myssyviikoille . Pipo päältäpäin näyttää hurmaavalta:

Eilisin olin kirjoittamiskurssilla. Se on aina yhtä haastavaa (siis vaikeaa), ja tein muutaman hyvän harjoituksen. Haikailen samalla jatko-opiskelijaksi. Siis minä, eläkeläinen. Eilen juoksin myös Poikasen asioissa: valitusta Kelaan, kuitteja asukasohjaajalle, terapiaan, isän luo. Tapasin itsekin eksän ja puhuttiin J:n kinkkisestä tilanteesta. Ylimalkaisesti. Mutta kuitenkin. Valitusta kirjoittaessani sunnuntaina keräsin taas ärtymystä ja kiukkua sisälleni. Kela epäsi Poikasen sairauspäivärahan jatkon muutamin sanallisin perusteluin ja viittaamalla SVL:n 8 luvun 4 §:n 2 momenttiin. Saman pykälän perusteella vaadimme päätöstä kumottavaksi. On suorastaan rikollista, kuinka köyhää ja vajaakuntoista syrjäytymässä olevaa mielenterveyspotilasta juoksutetaan ja kyykytetään.

Ison kiukun nostatti myös tämänpäivän uutisointi aiheesta: "Palveluja vaille jäävät usein päihdeongelmaiset, mielenterveyskuntoutujat, vanhukset ja pitkäaikaistyöttömät. Näille ryhmille ei myöskään aiota suunnata lähitulevaisuudessa lisää voimavaroja."  Asia on lihallistunut ennen kaikkea Poikasen asiainhoidossa. Kysymys ei ole enää yksinomaan rahasta vaan ennen kaikkea tahdosta. Tuottamatonta ja hyödytöntä ihmistä, vaikkakin ihmistä ja ennen kaikkea ihmistä ei tarvitse auttaa, ohjata, tukea, kuntouttaa. Ei muuta kuin köyhät kyykkyyn. Kuolkoot, perkele! Voi olla, että alan iloita eläkkeestäni.

Paradoksaalia, että samalla Hesarin uutissivulla oli tieto siitä, että suomalaiset ovat Euroopan toiseksi tyytyväisin kansa. Ulkomaankauppaministeristä en sano mitään.