Tiina on kaivannut minua. Niin minäkin Tiinaa. Minä kaipaan sisarta, sisaruutta. Minä kaipaan nähdyksi tulemista, kuulumista johonkin, yhteisöllisyyttä. Jostakin artikkelista luin hiljatttain, että masennukseen eivät riitä lääkitys ja terapia, vaan tarvitaan pitkien sairauslomien sijaan nopeaa paluuta takaisin työyhteisöön, koska se on eheyttä, koska sinne on yhteys. Kukaan ei ota kantaa siihen, mitä sitten, kun yhteisö on sairastuttaja.

Olen varhain oppinut taakankantajan roolin. Kenties jo äidinmaidossa. Tai sitäkin ennen: ehkä se on siirtynyt rukiintähkässä, tuulen mukana. Olen kantanut läheisteni taakkaa, kunnes siitä on tullut omani, ja haudannut sen möykyksi sisälleni. Olen ollut syntipukkina yhteisössä, jonka piti olla voimistava, eheyttävä, ja elämäni mittainen sitoumus. Taakka ei ole murtanut selkääni, vaan taittanut siipeni. Nyt olen vapaa, sitoumuksista, voin tehdä oman itseni rakentamiseksi mitä vain. Vain se on lopulta tärkeää: olla uskollinen itselleen ja omalle elämälleen.

Luopuminen on tuskallista, sillä se tulee kuitenkin pyytämättä, yllätyksenä, vaikka sitä on osannut odottaa ja siitä on haaveillut. On rakennettava jälleen uudenlainen kuva omasta itsestä, uudenlaisessa roolissa, loppumatkan ajaksi. Uskon, että vieläkin joudun moneen kertaan kokoamaan sirpaleeni ehjäksi: joku jää yli, ikkunalaudalle, ja jotakin puuttuu. Mutta uusi järjestys on aina mielivaltaisuudessaankin systemaattinen. Mieli on avoin systeemi, joten vaikka se vuotaa yli, lisää virtaa tilalle.

Kudon ja puran, puran ja kudon. Hypistelen lankoja, selaan lehtiä. Jotakin valmistuu, jotakin ei. Kuuntelen äänikirjana Waltarin Sinuhea. edellisestä lukukerrasta on jo kauan, ja sen jälkeen olen radiostakin kuunnellut sen kuunnelma. Nautin Waltarin viisaudesta, sarkastisesta viisaudesta. On hyvä istua hiljaa, kuunnella ja kutoa.

Tulppaanipenkin päällä on vielä lumikerros. Mutta maa tuoksuu keväältä. Valon lisääntyminen ahdistaa, mutta on siinä riemunsakin. Ja kaihtimet on auki! Elän nykyisin niin että näen ulos. Elin vuosia kaihtimet suljettuina: ensin perheen vaatimuksesta, sitten omaa synkkyyttäni, mutta nyt ne ovat auki.

Ning Kaia, ringikood läks kaduma. Aga luban ennast kraega kinni võta, et seda tagasi lingida.