Pohdin päivästä toiseen minuuden ja omien kykyjen rajallisuuden myöntämistä.  Olen toki tähän ikään myöntänyt itselleni sen, etten ole täydellinen; usein aika kovaakin. Mutta sen asian ymmärtäminen, miten omat tavoitteet tehdään vähemmän vaativiksi ja miten periaatteistaan tingitään omaksi eduksi, ilman luopumisesta aiheutuvaa syyllisyyttä ja lisäahdistusta,  on lähes mahdottoman tuntuista. Hyvä on, se olkoon oppimisen paikka, koska ilmeisesti sen ymmärtäminen ja vieläpä parhaan ymmärryksensä mukaan toimiminen, on oppimista. Tämä on se asia, jossa kuitenkin tarvitsen vielä monenlaista apua ja tukea, koska yksin en tunnu osaavan sitä ratkaista. Ei kai ole ihme, että kirjoitukset toistuvat samankaltaisina päivästä toiseen; niinhän tekevät ajatuksetkin.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tällä hetkellä eniten epätoivoa ja ahdistusta tuntuu tuovan se, pitääkö ihmisen olla ehjä pystyäkseen opastamaan muita. Minä tiedän, että jokainen siipirikko on valaistuneempi kuin täysin ehjä. Minä tiedän vastauksen kyllä itsekin: ei valmiiseen malliin voi asettua. Mutta nyt on epäuskon hetki, sillä kamppailen enimmäkseen itseni kanssa; olen sekä voittaja että häviäjä. Työssä muuan missioni on ollut se, etten aio pakottaa ketään kaavoihin tai muottiin, vaikka nujerrettua olisikin helppoa hallita. Koteloitunut katkeruushan saattaa olla tuhoisaa! Kun ihmistä kunnioittaa, hän vaistomaisesti kunnioittaa muita. Itsensä altistaminen johtaa ihmisyyteen. Mutta jos ei osaa kuunnella tässä asiassa omaa ääntään omaksi parhaakseen, onko vääränlaisen ihmisen malli paitsi itselleen niin muille? Voiko olla malli ja tarvitseeko olla malli? Syyllistyn: siitäkö että en voi, vai siitäkö, että en osaa? Miksi ihmeessä, sillä juuri olen saanut väännetyksi, ettei tarvitse. Miksi en näe malkaa omassa silmässäni? Olen elänyt vuosia päivän kerrallaan, enimmäkseen pahassa. Olen uupunut työstä, elämisestä, ja vähitellen uuvun uupumuksesta. Ja kysymys on vain siitä, että haluan olla vain hyvä ihminen. Olenko vain tyytymätön?

 

Ihminen itsessään on paradoksi. Ihminen on rajallinen, minäkin. Kai rajatkin ovat liikkuvia, sitäkö rajanylitys tarkoittaa? Rajat ovat subjektiivisia, ja ihmisen muuttuessa rajatkin liikkuvat. Mitä oikeastaan on hyppy tuntemattomaan? Siinähän me olemme, elämme kaiken aikaa. Minuuden ja sen rajallisuuden tai rajattomuuden määrittelemiseksi minulla on vain yksi työkalu: minä itse.  Kaikki, mitä heijastuu jostakin, on lopulta vain omaa tulkintaa. Ei kai ihminen voi olla ehjä, sillä ehjyys määritellään jonkin muun normien kannalta. 

 

Alan olla eristäytynyt. Se ei ole sosiaalista, ja siksi sitä neuvojen mukaan pitäisi välttää. Mutta sosiaalisuus edellyttää normitetulla tavalla ympäristöön liittymistä. Juuri normien noudatus ja toisaalta kehotus itsenäisyyteen ovat ristiriidassa keskenään. "Sinä itse päätät" on suurin valhe, minkä tiedän. Päätösten seuraukset on itse kannettava. Olen loukussa, kun olen päättänyt olla sairas(lomalla). Ratkaisuni ja elämäntapani tulkitaan päätökseksi, tahdoin tai en. Muutosta silti huudetaan eli uusia päätöksiä. Ne ovat ulkoaohjattuja,  sanat savuverhona. Tärkeää on toipuminen, eheytyminen. Tuloksia pitää tulla nopeasti. On kiire, ei ihmisen vaan ympäristön, ikään kuin koko maailma todella romahtaisi, jos en yksilönä nopeasti muutu, samastu joukkoon, sopeudu. Häiritsen kaikkea. On todistettava koko ajan positiivista  muutosta, vaikka ilman syyllisyyttä voisin kokea tällaisenakin maailman avoimena ja vaihtoehtojen systeeminä, johon haluan liittyä omalla tavallani. En tahdo sietää sitä, ettei ole enää pienintäkään asiaa, mihin joku ei puuttuisi, jos vain tietää sen.   On suoraa ja epäsuoraa kommentointia,  arvottavasti, yleensä negatiivista. Kuinka huono minusta onkaan tullut. Huono, huonompi huonoin. Tarkkailun alla oleminen tässä on ongelma,  ei pelkästään sisäinen kaaos.

 

Mitä se on?

 

Kieli ja mieli ovat solmussa, sotkussa, sekaisin. Kuljen kuin robotti, oli kyse sitten uimisesta, kuntosalista, terapiasta, kutomisesta, lukemisesta. Pelkäsin kertoa epätoivosta ja ahdistuksesta, ja kuinka oikeassa olin: uusi lääke kolmasti päivässä. Ettei voida sanoa, että ei ole sitäkään kokeiltu. Lääkeannostelija alkaa olla täynnä: kahdeksaa eri lääkettä 14 pilleriä päivässä. Ja lisäksi tarvittaessa hengitysteitä avaava suihke; kaikki WADA:n kielletyllä listalla. Kolmen liittymän puheluiden kuukausilasku 8 euroa. Postin mukana ammattilehti ja autokatsastusmuistutus. 

 

 385282.jpg

 

Kummitädille huovutetut tumput ovat jo perillä. L:lle villapaita ja kauluri (kissalle leluksi tai Venäjän vähäosaisille, jos ovat sopimattomat). Viikossa  kilo lankaa pois. Ja läskiä saman verran. Kuvat ovat kamerassa ja kameranpiuha salaperäisessä tallessa.

385286.jpg

Kiitän tuhannesti teitä, jotka olette kommenteissa muistaneet. Olette osuneet.

385288.jpg

 

Kuvatkin paikoillaan lopuksi. Näillä kutomisilla olen siis mukana hamstereissa.