Me kirjoitamme. Me haluamme ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Me kirjoitamme. Sillä muuta emme osaa. Elämme modernissa yhteiskunnassa. Pyrimme vuorovaikutteisuuteen. Haluamme itse päättää elämästämme ja suhtautumisestamme maailmaan. Kirjoitamme blogia. [Tavallisen ihmisen näkökulmasta kirjoitamme blogia vaikka kirjoitamme sanaa. Samaan tapaan kuin pelaamme tietokonetta!] Blogin kirjoittaminen on trendikästä. Me elämme globaalissa, urbaanissa hyvinvointivaltiossa. Sosiologit puhuvat kuitenkin hyvinvointivaltion käännekohdista: modernin jälkeisestä post-traditionaalista yhteiskunnasta tai modernin modernisoituneesta yhteiskunnasta. Kun valistusaikana moderni yhteiskunta syntyi, sanoi ranskalainen filosofi Montesqueue tunnetun lauseensa: "Instituutiot kaatuvat omaan mahdottomuuteensa". Miten käy Blogistanian? Tuleeko siitä valtio valtiossa? Ja olenko valtio minä?
 
Yksinkertaisen modernisaation jäykkyys ja ylhäältäohjautuvuus on purkautunut yksilöllistymiseksi ja refleksiivisuudeksi. Kukin saa siis itse päättää mitä haluaa tehdää, sanoa ja kirjoittaa. Näennäisesti. Kaikessa on kuitenkin sääntönsä. Meidän sääntömme on usko kirjoitetun, julkisen sanan auktoriteettiin. Siirtyminen on ei-toivottua ja huomaamatonta.  Ihmisten ja instituutioiden ajatuksia ja ajattelumalleja ohjaavat pitkään ammoin omaksutut itsestäänselvyydet. Refleksiivinen modernisaatio "riisuu puitteistaan ja sitten puitteistaa uudelleen" [Anthony Giddens] vanhan yhteiskunnallisuuden ja sen perinteiset sosiaalimuodot: syntyy toinen modernius. Periaatteessa meidän täällä Blogistaniassa pitäisi olla osana sitä, osana modernia, osana yhteisöllisyyttä, sen sijaan että kumarramme yhteiskunnallisuutta. Aiemmin yhteiskunta rakenteistui esimerkiksi sukupuolen ja luokkien mukaan, ne määrittivät menestymisen, arvostuksen ja identiteetin.  Moderni hajottaa genderit, puhuu  gender-blendereistä ja sadoista sukupuolisista  identiteeteistä kahden sijaan. Kumpaan kuuluu Blogistania? Se toimii perinteisen yhteiskunnallisuuden mallien mukaan. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kun toimivan yhteiskunnan (ja yhteisön) peruspilareita heilutetaan, kun ihminen voi ja saa itse hallita elämäänsä ja blogiaan, ihmisen on itse määriteltävä oma olemassaolonsa. On hallittava mahdollisuuksia. Epävarmuus lisääntyy ja eläminen ja toiminta epävarmuudessa muuttuu peruskokemukseksi. Olenko minä se, miltä minä näytän vai se, jonka yhteiskunnan peili (koko McMaailman peili) minulle näyttää – toki niistä puitteista, jotka minä itse valitsen. On kysymys yksilöllistymisestä. Elämänarvot on riisuttava "puitteistaan ja puitteistettava uudelleen", kuten Giddens sanoo. Kun eletään anonyymissä tai pseudonyymissä verkkomaailmassa, onkin luotava uusi tapa elää ja järjestää elämäänsä, kuitenkin sosiaalivaltiollisiin merkityksiin ja normituksiin perustuen. Syntyy globaali, yksilöiden keskinäinen riippuvuus, ei sattumalta tai vapaaehtoisesti, vaan siksi, että ihminen voi selvitä omasta elämästään. Yksilöllistäminen, oman elämäkerran vuorovaikutuksellinen rakentaminen sisältää kaikki, mitä (yksilö) on tai on ollut, mitä ajattelee tai tekee. Myös instituutiot tulevat uudella tavalla riippuvaisiksi yksilöistä, sillä aiemmin ei-poliittiset ryhmät tulevat merkityksellisiksi suunnittelussa ja jopa päätöksenteossa. Blogikirjoittelulla on siis merkityksensä! Pelätään Sanan tulemista lihaksi.

Miksi asioita on nimettävä uudelleen? Toki yksilöllistyminen ja yksilöllinen eriarvoisuus ovat käsitteinä paljon positiivisempia ja ikään kuin vapaaehtoisesti saavutettu tila; luokkaerot [sijoittuminen suosikkilistalla tai kuuluminen blogirenkaaseen] johtuvat järjestelmästä - ei yksilön valinnoista!  On kysymyksessä lume, jossa elämme ja jonka hyväksymme, koska olemme itse, vapaaehtoisesti määritelleet sen. Silti juuri kirjoittaminen sinänsä [an sich] on koko oman elämän puitteistamista, mutta muiden ihmisten puolesta, niin sanankuulijoiden kuin julistajienkaan, ei voi elämälle puitteita rakentaa. On moraalisesti väärin puitteistaa vain valtakulttuurin mukaan. Kirjoittajana minulla ei ole sellaisia työkaluja, joilla pystyisin näkemään kaikkien potentiaalisten lukijoiden kaikkia potentiaalisia ajatusrakennelmia, ja asettaa sanani niiden mukaan. Ennen oli luvallista luottaa asiantuntijavaltaan, mutta miten nyt, modernin jälkeen?  Vain siksikö pitäisi miettiä, kenelle ja mitä kirjoittaa? Eikö vapaa valinta ole lukea tai jättää lukematta? Eivätkö erilaiset listautumiset ja järjestykset ole autoritaaristen asiantuntijoiden sijassa? Ja asiantuntijoihin vedotaan, koska halutaan hallita omaa elämää. Elämänhallinta on muotia. Onko siis muotia myös mennä piiloon erilaisten teorioiden taakse? Hyväksyvätkö oppineet asiantuntijat sen, että luodaan lume-maailma, jossa eletään?  Asiantuntemushan on hajautunut - maallikkoa ja asiantuntijaa ei voi välttämättä erottaa kuin aiheen suhteen. 

On myös helppoa siirtää vastuu omasta sanankuulemattomuudesta kirjoittajalle. On helppo syyttää kirjoittajaa, kun itse ei ymmärrä, osaa, voi tai halua ottaa vastuuta. Kirjoittajalla on valta, Blogistania on itse itseään ruokkiva instituutio, jolle muutenkin siirretään fyysisen yhteiskunnallisuuden tehtävät. Minulla ei ole oikeutta ottaa sitä vastuuta! Emme ole [asiantuntijoina] uskottavia, kun kyselemme ja ruinaamme palautetta, sen sijaan että rohkeasti kyseenalaistaisimme elämänpolitiikkamme puitteistamisen. Asiantuntijuus on menettänyt tässäkin uskottavuuttaan.  Elämänpolitiikassa on eksistentiaalinen ja eettinen näkökulma. Ei tämä voi toimia, sillä useimmat ihmiset eivät ensinkään reflektoi eettisiä ratkaisujaan tai tyytyvät ainakin yleisesti hyväksyttyyn, normiin.  Siis vieläkin, vaikka vanhan normien ja ohjauksen ei enää pitäisi toimia.  Mitä tapahtuu täällä blogien maailmassa? On vaikea alkaa yhtäkkiä puitteistamaan ja rakenteistamaan elämäänsä uudelleen. Epävarmuuden ja riskienoton lisääntyminen ei ainakaan helpota tilannetta.  Elämä episodistetaan hetkittäiseksi, ja vaikka mikään valinta ei vie pitkälle, sillä on merkitystä päämäärän ja muiden valintojen kannalta. On uusien alkujen mahdollisuus. Eläköön siis Painonvartijat ja kaikki muut jotka tarjoavat ikuisesti mahdollisuutta muutokseen. Uudelleenpuitteistaminen on ikuista!  Hyvät ihmiset, olen vaihtanut blogini ulkoasua. Huomatkaa se. Tervetuloa uudistuneeseen maailmaan!

Minun blogini ei pyri olemaan asiakaslähtöinen. Se ei ole markkinavoima. Ja kuitenkin se on äärimmäisen riippuvainen vuorovaikutuksesta. Me toimimme silti mielipidevaikuttajina, ja kalastelemme ääniä ja kuluttajia. Yritykset shoppailevat hyvinvointivaltioregimeillä: miten houkuttelevia olemme sijoittajien silmissä.  Kysymyksessä on alapolitiikka ja perinteisen päätöksenteon ulkopuolelle siirtynyt valta. Media antaa meille arvomaailman, johon me uskomme ja jota kautta me puitteistamme elämäämme. Hyvinvoinnin kasvu ja vaaratekijöiden lisääntyminen ovat toistensa vastavuoroisia edellytyksiä: klassiset navat sekoittuvat ja yhdistyvät ja seurauksena on ristiriitainen sitoutuminen yhtaikaa useaan suuntaan.  Olenko minä ensin vai se maailma, johon itseäni peilaan? Vai peilautuuko maailma minusta? Eikö sanojenkin globalisaatio ole vain tietoisten valintojen summa: Sama polarisaatio ruokkii itse itseään, ja asiakas saa sitä mitä se tilaa. Siitä huolimatta, että asetamme sanamme omien konnotaatioidemme mukaan. Ei pidä tyytyä subpolitiikkaan. Lisää anarkiaa ja uskoa itseemme!  Eikö silti sananjulistajan olisi luotava tulevaisuudenuskoa "utopioitten jälkeisessä haaveettomuuden ajassa"? Kirjoittaminen on minun missioni – [olkoonkin, että sillä lopulta voin vain pitää omaa häntääni pystyssä ja mielenrauhaa yllä]. Sitä kautta voin opetella omien voimavarojeni tunnistamista ja itseni kanssa kilvoittelua. Yksilöllinen eriarvoisuus syntyy tulevaisuudessa sen mukaan, kenellä on hyvä itsetunto, kenellä ei.  Myös itsetuntoa voi oppia omien, reflektiivisten(kin) kokemusten kautta. Kun tuleva on epävarmaa, kun moderniuksia voi olla monta lajia, ja aina tulee uuden tilalle uusi, on missio sinänsä julistaa omaa sanaansa. Sana on vapaa. Otan riskin.

Amen

Ja kyllä, tämä on edelleen neuleblogi.