Olen vakuuttunut siitä, että pitäisi kirjoittaa sitä mukaa kun asiat nousevat alitajunnasta pintaan. Muutoin on seurauksena pitkääkin pitempiä, epäjärjestelmällisiä kirjoituksia. Katsokaa itse.

Uimahalli vie suuren osan pävistäni. Vaikka en käy kuin kolmena päivänä viikossa siellä. Lopun aikaa kudon ja ihan vähän luenkin. Lukeminen sujuu edellleen takkuisesti ja hitaasti. En meinaa millään saada kiinni tekstistä, ajatus harhailee. Ja jos koetan hieman vakavampaa tai asiallisempaa (kognitiivista tai teoreettista), käsityskyky  ei riitä. Olen näihin asti vannonut, että käsityskyvyssäni ei ole vikaa, mutta on kai tarkistettava näkemystä. Väsymys ja itsen hajottaminen näkyy väsymyspiikkeinä ja kärsivällisyyden loppumisena. Perjantaina kaupassa rähjäsin A:lle ihan suotta. Väsyttää.

Enkä minä sen kummemmin hajota itseäni. En edes tee kaikkea sitä, mitä pitäisi, jos olisin töissä. Kauhistuttaa ajatella, että töihin on ennemmin tai myöhemmin mentävä. Juuri nyt tuntuu siltä, että sitä voi kokeilla mutta se loppuu varsin pian. En siis ole kunnossa. Jos olisin kunnossa en olisi eläkkeellä. Yksinkertaista.

Harhailu näkyy myös käsitöissä. Aloitan aina vain uuden työn uusista langoista. Keskeneräisiä on monta. Enemmän kuin yleensä. Nyt kaksi pojan villatakkia on valmiina: napit ovat ompelematta, mutta A. on luvannut sen tehdä. Sitten tein kaksi pipoa. Niissä on valolankaa. Ne ovat siis valmiina. Pääteltynäkin. Kesken on huiveja ja kämmekkäitä. Aina, iankaikkisesti.

On niin hämärää, että en ryhdy kuvaamaan töitäni. Ostin myös uutta lankaa eilen, Citymarketin Teddyä, mutta eihän sitäkään tarvitse kuvata, koska kaikki tietävät, millaista se on. Äitini on pyytänyt pontsoa, mutta ei ole kertonut millaista ja minkäväristä. Teen siis petroolinvärisestä Teddystä verkkopontson. Joku päivä.

Varjoja en ole kirjannut aikoihin. Se ei suinkaan tarkoita, etteikö niitä olisi. Osittain olen päivittänyt niitä tähän leipätekstin sekaan. Osittain olen jättänyt käsittelemättä tai vähintäänkin kirjaamatta. Kaipaan edelleen dialogisuutta masennukseni käsittelyyn, enkä kuitenkaan ole valmis vielä kognitiiviseen terapiaan. Sairaanhoiutaja ehdotti viimeksi, että kirjoittaisin. Sitähän minä teen kaiken aikaa, mutta sanat ovat hukassa ja suodatin liian tiheä.

Palkkapäivä oli perjantaina. Ostimme hyvää ruokaa ja juomaa. Tekee mieli vain mennä peiton alle käppyrään.