Tyypillistä. Järjestelen papereita pakkauskuntoon. Kuka on käskenyt säästää kymmeneltä vuodelta kaiken maksuliikenteestä kertovan? En tiedä, enhän minä ole kirjanpitovelvollinen. No, kun tähän asti olen tunkenut epämääräiset kasat laatikoihin,  nyt olen laatikko kerrallaan purkanut ne takaisin lajitelluiksi (melkein yhtä epämääräisiksi) kasoiksi. Kyllä, ne lähtevät seuraavaksi lajiteltuna laatikkoihin ja uuteen kotiin. Silti pelkään kuollakseni, että kaaos uudessa kodissa on yhtä kamala kuin täällä.

Samaan aikaan on minulla valmiina kaksi uutta päähuivia ja musta lierihattu. Lisäksi puikoilla on kolme huivia, ja kaksi vyyhtiä levitelty kerimistä varten. Kerinpuu istuu oman koneensa ääressä puuhastelemassa...  Minusta alkaa tuntua, että huivivaihtohuivini myöhästyy, sillä en kelpuuta noista mitään. Pelkkiä ruttuja kaikki.

Voitin Kutun blogissa lohdutuspalkinnon. Voi miten ilahduinkaan siitä: vyyhti aitoa villaa, koolausvärejä, huopasydämiä, kissatilkkuja ja naruntekonukke! Kaikista pidin, ja kaikki olivat osuvia. Jopa värit, sillä saattaahan olla, että niitä kokeilen. Tai sitten juotan ne poikaselle. Tässä sekasorrossa värjäämään alkaminen saattaisi aiheuttaa pahennusta. Tai ainakin huonoa omaatuntoa.

Poikasen raha-asiat ja kaikki muutkin asiat ovat entistä sekaisemmin. Olen yllättävän tyyni, koetan taas auttaa ehkä liikaakin. Ainoa poikani. Mutta sitten reagoin vatsakivuilla ja rytmihäiriöillä...

Papereiden selaaminen ja järjestäminen tuo esiin katkeriakin muistoja. Kuitteja kaikesta, vaikkapa huoltajuuskiistan käsittelystä käräjäoikeudessa, osituspapereita, suuria puhelinlaskuja...

Ensi kuun alusta alan eläkeläiseksi, määräajaksi. Näin kauan on kestänyt oppia, että ihmiset eivät avaudu kuin metsä, kyselemättä, ilman ehtoja. Ei ole tapana kertoa, mitä tuntee, näkee, kokee, ajattelee. Minä tunsin ja kerroin kaiken, toin kaiken julki, käänsin itseni ylösalaisin. Juuri se on jo aikojen alussa lyönyt säröille ja haurastuttanut sisintäni. Itsensä ja arvonsa kieltäminen vie loputtomalle mierontielle. Ja kuitenkin vain loputon matka on olennainen, tärkeämpää ja todempaa kuin perille pääseminen.