Päivä päivältä vaivaannun enemmän muuttamisesta. Kukaan ei usko sitä romun määrää, mitä täällä on. Ei ole tilaa edes pakata laatikoita valmiiksi. Joitakin romuja olen pannut nettihuutokauppaan myytäväksi, mutta paljonko se auttaa, että niistä enin osa on postikortteja! Eiväthän ne juuri vie tilaa, siksi niitä olen kerännytkin.

Yksin en tunnu saavan aikaiseksi mitään. Onneksi A:lla on taukoa omista töistään, niin että voin avustaa häntä pakkaamisessa. Illalla selasin vanhoja valokuvia. Todisteeksi siitä, että suvussani on kautta aikain ollut toimeliaita naisia, liitän tähän kuvan vuodelta 1912.

125148.jpg

Kuvassa ovat äiti ja tytär tikkaamassa täkkiä. Ja omatekemät esliinat päällä! Kuva näyttäisi lavastetun oloiselta, enkä tiedä, miksi tai mihin tarkoitukseen se alun perin on otettu. Kuvassa vasemmalla koira sylissään on ensimmäistä lastaan odottava Tyyne Mattila (s. 1890) ja oikealla hänen äitinsä Vilhelmiina Hakala (s.1854). Jo Miinan äidin Maija Juhontyttären (s. 1831) tiedetään osanneen tikkaamisen taidon. Sen taisi myös Tyynen tytär Hertta (s. 1913), joka oli isäni äiti. Siis sama mummu, joka opetti minut kutomaan.

Minu suguvõsa naisterahvas on alati tubli ja töökas olnud. Seda panin jälle tähele kui vaatasin vanu pilte. Sellel piltil on minu vanaema ema Tyyne ja tema ema Miina, kes oma leiva teenisid käsitööga, momentil tikivad tekki. Teadavalt juba Miina ema Maija teenis oma kartulite juurde heeringat just tikkimisega. Aga seda oskust kuni minuni ei jätku.