En muista, milloin olisin käynyt viimeksi Tallinnassa. Aikaa on varmaan kohta neljä vuotta. Läpi ajamme joka kerta, kun optimaalisin satama on edelleen siellä. Tällä kertaa Tarton maantien alku oli remontissa, ja jouduimme tekemään pitemmän kierroksen...

Ei mäleta, millal ma viimaks olen päris Tallinnas viibinud. Loomulikult sõidame iga kord linnast läbi, ja seekord teime natuke pikema ringi, sest Tartu maantee oli suletud. Aga seisma me ei jäänud.

Keväinen luonto – niin kaunis kuin se oli – tuntui tällä kertaa olevan minulle liian kaunis. Toilan puistossa ja meren rannalla oli kuitenkin upeaa.

Kevade loodus oli minu jaoks see kord lausa liiga ilus. Ei oskanut sellest nautida, sest tudsin, et see teeb mulle liiga. Toilas Oru pargis ning mere ääres maastik oli ikkagi ilus ning uhke:

Keltaisia esikoita kasvoi luonnovaraisina Pietarin maantien varsilla. En muista, mikä kasvin nimi on viroksi.

Need kollased lilled kasvasid igal pool St. Peterburgi maantee servas. Soomes nad on tegelikult aialilled. Nime eesti keeles ei mäleta, soomes see on esikko, Primula veris.

Puiston saniaiset olivat aukeamassa. Olen aivan varma, että juhannuksena siellä sananjalka kukkii...

Sõnajalg kavatseb tegelikult jaaniööl õitsema...

Enimmäkseen oli poutaa, ja meri oli joka päivä eri näköinen. Aadu Hintin Tuulinen ranta on varmaan myrskyisempi, ja hieman eri paikassa, mutta kyllä merituuli tässäkin näkyy. Raikas, tuore.

Meri oli iga päev erinev. Mai lõpus oli enimalt vaike, aga hoolimata sellest, et Aadu Hinti Tuuline rand asub saartel, meenutan seda pildi vaatates tuulist randa. Värske lõhn ja puududus.  

Kohtla-Järven palavankiven jätevuoret näyttävät kauempaa kovin keskieurooppalaisilta, mutta maisemoituna ne sulauatuvat paremmin luontoon.

Kohtla-Järves põlevkive mäed ning tehismägi pastvad nagu oleks keskmises Euroopas. Aga looduse taoliseks maastikuks tehtud on mäed osa ümbrusest.

Narva-joen uimaranta on Viron puolella, linnoitus Venäjän puolella.  Parempi tutustuminen Narvaan jäi taas, kun piti etsiä ensiksi vessaa ja sitten pankkiautomaattia, ja sitten olikin jo kiire pois...

Narvas läks aeg selle peale, et otsisime kempsu, ning see järel bankaautomaati. Aga Venemaale piilusime jälle.

Paluumatkalla Pietarin maantiellä lehmärouvat ylittivät tietä. Viimeisimpänä pieni vasikka. Ja autoilijat odottivat kiltisti.

Lehmaprouvad kõndivad üle St. Peterburgi maantee. Viimaseks tuli vasikas. Me olime tublid ja oodasime.

Perillä hotelin aulassa odottivat nämä toisen maailmansodan sankarit. Vahanuket olivat amerikkalaista alkuperää (Adolf Hitler oli hieman sivummalla) ja yksityisomistuksessa. Tosin Virossa on omakin vahanukketaiteilija, Andres Mänd, joka tekee parhaillaan mm. Putinin kuvaa Visulahteen.

Need teise ilmasõja kangelased istusid Toila Spa hotelli välisukse ääres. Ka A. Hitler oli natuke eemal. Kujud olevat ameerika päritolu ning erakollektsioonis. Huvitav küll, arvan et eesti oma vahaskulptöör Andres Mänd oleks osavam olnud. Olen mõnikord käinud tema ateljees: tol ajal ta tegeles laulja Joel Hallikaise vahakujuga. Ja praegu töötab ta Putini vahakujuga, sest soomlased tellisid tema kuju vahakabinetti Visulahti.  

Pienetkin ovat muuttopuuhissa.... Näitä oli paljon. Kunpa voisi itsekin ottaa mökin selkäänsä ja lähteä.

See tikumoor kolib kusagile; mina sooviksin ka oma maja selga panna ning maailma rändama...

Tämän sivun kuvat olivat AT:n ottamia. Pildistas armas kaasa AT.