Onneksi aika moni meistä ihmisistä on hassu. Se on terveellistäkin.  Kirjoittaminen on todella vaikeaa. Ajatusten kehittelyyn auttaisi kommentointi, vaikka omakin. Eikä aina tarvitse kommentoida ääneen. Opiskelijoiden kanssa tulin useasti vääntäneeksi rautalangasta oletettuja ajatuksenjuoksuja. Heistä useimmiten kirjoittaminen oli vaikeaa. Nyt sen huomaan itsekin. Yleensä on jokin tehtävänanto (niin koulutöissä kuin muissakin): erittele, analysoi, ota kantaa; se on: mistä koostuu, mistä johtuu, mitä ajattelet. Ei se  niin vaikeaa ole. Vaikeaa se on, kun ei oikein tiedä, mitä ajattelee. Yleensä niin on, kun ei ole tottunut ajattelemaan itse tai horjuttamaan ajatusmaailmansa perusteita. Useimmat meistä eivät joudu siihen koskaan. Voi olla, että he ovat lopulta onnellisia. En ole vieläkään terävimmilläni, jos kohta en kyllä tylsimmillänikään. Keskustelemisen taito on äärimmäisen vaikeaa.

*******

Tiedän, että olisin ollut vahingoittamatta läheisiäni, jos olisin voinut. Mutta joskus on satutettava hiukan, että voi elää itselleen uskollisena. Totta kai toimin oikein. Ihminen tekee niitä ratkaisuja, jotka kulloinkin ovat oikeita. Ihminen valitsee valitsemattomuutensakin. On hyvä, että ihminen toimii niin kuin itse näkee oikeaksi, että ei tavoittele jotakin, minkä muut ovat asettaneet oikeaksi. Objektiivista totuutta ei juuri ole, kaikki on viime kädessä subjektiivista. Minulla on toki oikeus olla pahoillani - miksei olisi - mutta mitä hyötyä siitä olisi? Mitä se muuttaisi? Ei mitään. Siksi voi olla hyvä, että en ole pahoillani (vaikka en olisi hyvillänikään.)

Ja vaikka ei ole merkityksetöntä, mitä on ollut, merkityksellisempää on se, mitä on nyt ja mitä tulee.

*******

Omien polkujen kulkeminen kaiken kaikkiaan on raskasta, koska me siedämme hyvin huonosti erilaisuutta,  individualismia. Tämä on sillä tavoin paradoksaalia, että koko länsimainen kulttuuri, media ja politiikka  peräänkuuluttaa yksilöllisyyttä, mutta samalla tekee kaikkensa saadakseen meidät mahdollisimman samoihin kaavoihin ja muotteihin. Laumaa on aina helpompi ohjata, ja ohjauksellisestihan järjestelmät toimivat. Erityisesti  sellaista erilaisuutta toisessa on hankala sietää, jonka haluaisi itselleen, mutta jota ei ole itselleeen saanut, koska ei  uskalla omia polkujaan kulkea. Sitä asfalttitietä on mukava mennä, se on näennäisesti helppoa. Rakastaminen on  yksi ihmisen tehtävä maailmassa, kenties tärkeinkin. Ei ole kysymys pelkästä tunteesta vaan pikemminkin  läsnäolosta, väistymättömyydestä Vaikka sen tietää, sen unohtaa jatkuvasti, että rakkaudessa ei ole vaatimuksia, ei  edes itseä kohtaan. Rakkaus hyväksyy, ehdoitta ja tekee vapaaksi. Näitä peruskysymyksiä on aina uudestaan opeteltava, kumma kyllä. Ehdoitta hyväksyminen on kai juuri sitä, että ei tarvitse  pyytää. Se, mitä joku nimittää minussa ahneudeksi (kuulostaa freudilaiselta), on kai lopulta jotakin tyydyttymättömyyttä, omistuksenhaluako?

******* 

Elämän tärkein hetki on tässä ja nyt. Joku viisas on joskus sanonut, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike. On parempi liikkua vaikka joskus vääräänkiin suuntaan kuin jämähtää johonkin staattiseen tilaan, josta ei kenties enää koskaan pääse mihinkään, ei silloinkaan, kun suunta joskus olisi selvillä. Onko koskivene parempi kuin uppotukki? Epäilemättä on, se kulkee sentään johonkin suuntaan ja sitä on mahdollista edes hiukan ohjailla. Ja voihan koskiveneen sentään ohjata myös suvantoon tai virran leppeästi juokseviin osiin, jolloin sen kulku ei ole aivan niin hallitsematonta.

*******

Olen ollut viime päivinä surullinen. Kuitenkin nautin niistä hetkistä, jotka voin jakaa sekä itseni että läheisteni kanssa. Ehkä pyrkimys tasapainoon ja sopusointuun (mitä sanaa nyt käytetäänkin) on olennaisinta. Mutta siitä huolimatta haluaisin jakaa omaa tasapainottumistanikin. Ehkä se sitten kuitenkin vaatii muilta liikaa sellaista, mihin kuka tahansa ei ole valmis. En minä haluaisi vaatia muilta. Vain itseltään voi vaatia, enkä minä siinä ole ollut kamalan hyvä. En taida kuitenkaan pitää koko sanasta 'tasapainoinen' - sillä voi huijata ketä tahansa. En anna kalibroida itseäni. Koen itseni herkäksi ja aika usein myös heikoksi ja avuttomaksi. En minä sitä mitenkään ala peittelemään tai tekemään muuksi. Kyllä se on ollut näkyvillä, kosketeltavissa kaiken aikaa. Voi olla, että se piilevä alemmuudentunne, joka aina silloin tällöin pääsee minussa valtaan, onkin lopulta se, mitä itse pidän vain omituisuutena, sopeutumattomuutena. - Ja taas minä ajattelen!

*******
 
Olen elänyt tähän asti ja aion elää edelleen. Minulla on toivo, kun uskallan pitää kiinni siitä, mitä on. En aio antaa periksi. Paitsi joskus itselleni.
 
*******
 
"Jos paljain käsin poimii tähtiä, oppii tuntemaan kivun ja kirkkauden."
(Tommy Tabermann)

*******

Juhannusyönä

Liinu Villikani