1) Panen tähän kuvan langasta, jota minulla on muutama kerä, mutta en tiedä, mitä se on. Samannäköistä näin hiljattain Tikrun Made by myself -blogissa. Tikrun lanka on nimeltään Red Heart Mozart Color, romanialaista akryylisekoitetta, jossa on 10% mohairia seassa. Mahtaakohan minun lankani olla samaa?

2) Ilmoittauduin myös mukaan kisajoukkueeseen. Nimeäni ei vielä ole Stephanien listassa, mutta nappaan silti nuo napit... Tavoitteenani on tehdä Poikaselle villapaita.

Varjo:

26.1.

Olen alkanut nähdä valoa. Viime viikonloppu sen sijaan oli pimeä. Olimme hautajaisissa. Kaunis tilaisuus, musiikkia, hiljaisuutta ja yhdessäoloa. Seuraavana yönä Poikanen ilmoitti, että ei enää aamulla aio herätä. Kun kaikki on niin turhaa. Elämme selvästi symbioosissa edelleen: kun valo lisääntyy, hän imee minusta sen kaiken ja päinvastoin. Erinäisten puheluiden, ensiapujen ja itkujen kautta hain Poikasen kotiin sunnuntaina. Siis hänen kotiinsa. Hän itse kieltäytyy osastohoidosta ja pakkohoidon edellytykset eivät täyty.

En tiedä, miten monta itsetuhoista yritystä tarvitaan, ennen kuin joku meistä uupuu kokonaan. Koko ajan on elettävä varpaillaan ja koetettava nähdä valo hänenkin puolestaan. Hänen isänsä  mielestä kaikkinainen jaksamattomuus on vain luonteenheikkoutta. Emme me voi elää toistemme puolesta. Emme me äiditkään. Eikä meiltä edes kysytä, ennen kuin... Syyllisyys saattaa olla jokin äitiyden myötäsyntyinen ominaisuus.

On vaikea löytää sanoja kuvaamaan omia tunteita ja ajatuksia. Menen aamusta iltaan ja illasta aamuun, usein lyhyempiä aikoja, vain hetkestä toiseen. Henkäyskin voi muuttaa kaiken muuksi. Koetan pysytellä pinnalla, sillä jos minä annan periksi, kaatuu kaikki. Koska tahansa katkean kuin pystyynlahonnut puu.