Eilisen päivityksen jälkeen lokikirjaa on luettu sata kertaa. Omat käyntini eivät laskurissa näy. Kommentteja on tullut vain kolme. Varmaankin taas  liian synkkiä ja tekstipainotteisia kirjauksia. Panen tähän pari kuvaa.

Tähän kassiin on pantu katajainen nappi ja se on mennyt joulupukille. Se on tehty sen puolentoista viikon aikana, joka matkalta tulostamme on. (Niinkö vähän on aikaa?) Toinen kassi on se aiemmassa kirjaksessakin mainittu ruukkukassi. Nimi tulee siitä, että venytys-kuivaus-vaiheessa A. pani sinne ison lasipurkin sisään. Näitä on tekeillä lisää. Malli on aika hyvä. Hihnaa voi käyttää kolmella eri tavoin.

Viime torstaina, kun koulukin suljettiin sähkökatkojen takia, meillä kävi tämä:

Uskomaton, ihmeellinen tyyppi, joka karjahteli kovaa. Sisua ja itsepäisyyttä pienessä likassa pitääkin olla. Tämä vierailu on tehnyt mieleni hyväksi moneksi päiväksi. Olin jo unohtanut niin monta asiaa vauvoista, imetyksestä, luonnollisuudesta, vieraista, päivärytmistä. Lapsen äiti sanoo, että olkoon kuva tässä kaiken kansan nähtävänä. Annan olla. Korrektimpaa olisi toki ollut kysyä ensin. Mutta ihana on.

Jo on kumma, jos ei kommentteja tule! Onneksi jätin A:n kuvan pois, vaikka pikkulikka onkin hänen sylissään. Varjoja on vain vähän, mutta pian valkenee, luotan. Mutta langat eivät lopu, eivät edes vähene...

5.12.

Niin se on. Olen loistava asioiden käsitteellistämisessä ja ilmiöiden analysoimisessa. Mutta mitä tulee minuun itseeni... tai jonkin asian reaalistaminen omaksi hyväksi. Sain polilta tehtävän, jo viime viikolla: kirjoita 20 sivua aiheesta "omasta hyvinvoinnista huolehtiminen". Olen jo mielessäni kirjoittanutkin, ja ainakin saman verran selityksiä sille, miksi se ei onnistu. Olen selektiivinen asioissa, joissa ei pitäisi, ja erittäin havaitseva ja pedantti asioissa, joissa ei pitäisi. Esimerkiksi täydentävästä B-lausunnosta jäi sanatarkasti mieleen virke: "Työkyvyn riittävä paraneminen on epävarmaa."