mitä näkyy peilissä? Ei kovin paljoa. Kaninkolossa on pimeää ja tunkkaista, mistään ei oikein tule mitään. Aloitan aina vain uusia käsitöitä, puikoilla on ainakin kuusi... kaikki vain lojuvat. Teen tunnin yhtä, toisen toista. Kaaos on olemassa, ja ehkä kenties onneksi myös kaaosteoria, joka selittää kaiken. Sain viestin, jossa kehotettiin minua katsomaan peiliin ja havaitsemaan, että Onnellisuus on valinta. En suostu uskomaan siihen. Ei voi valita nin kuin kevytmaidon ja rasvattoman maidon välillä. Onnellisuus on kyllä asenne, ei tila, jonka saavuttaminen on lopullista. Innostuinkin sitten peilaamaan ja reflektoimaan... ja osa jää varjoon. 

28.10.

Eristäytyminen ja eristymisen ongelma on todellinen. En tapaa ihmisiä, ja jos joudun tilanteeseen (eilen Kirjamessuilla), jossa seurustelu on välttämätöntä, sairastan pari päivää. Pelkään tunnetta, että maailma romahtaa. Kun tietoisuus siitä, ettei tule kuulluksi pääsee valtaan, tulevat myös ajatukset siitä, ettei millään ole mitään väliä. Uni auttaa, mutta herääminen on hankalaa. Heräämisen pelko on yhtä aikaa elämän pelkoa – ja kuoleman pelkoa. Ruumiintoiminnot eivät nuku: sänky voi olla märkä muutoinkin kuin hiestä. Lapsellisena pysyminen auttaa pysymään hereillä, öin ja päivin.

Onnellisuus-missioni on ilon löytäminen arkipäivän pienistä asioista, rutiineihin ryhtyminen ja liikkeellelähteminen. Sana vain ei tahdo tulla lihaksi. Kun isot asiat eivät suju eikä onnistumisen kokemuksia liiemmin ole, tulee siirrettyä vähäkin energia sellaisiin asioihin, joista syntyy tulosta: uusi työ puikoille ja heti! Onhan se sijaistoimintaa, mutta myönteisen ajattelun toteuttaminen edellyttää sitä, että mieltää sen itselleen mielekkääksi tekemiseksi. Onnistumisen odotusten täyttymättömyys saa saldon nyt negatiiviseksi.