sanoi entinenkin esimies palaverissa. Sain vihdoinkin salaneuleen valmiiksi! Mutta mutta... Se on varmastikin liian iso saajalleen. Minulla oli vain sellainen ajatus, että siitä ei saa tulla liian lyhyt. Vastaanottaja on hoikahko mutta pitkä. Enkä ole vieläkään tyytyväinen siihen, että kuvio kiristää. Tulipahan sanottua muitakin ärräpäitä kuin nurmirölli ja mörökölli. Tässä pusero on puolisoni A:n päällä, vielä viimeistelyä vailla. Lanka on siis 7 veljestä ja malli Novitan sivuilta. Olen silti ihan ylpeä siitä, että tein paidan loppuun asti. Huomenna paketti lähtee Kaamasen tielle yhdessä huovutusvillan ja neulojen kanssa.

9729.jpg

Lisäksi sain nyt kuvaan sen Pikkulikalle tekemäni huivin langasta, joka väkisin tuli mukaan viime maanantaina. Saaja oli ihkasen ilahtunut huivista. Kävimme eilen Kangasalla Velikanin perheessä, ja kuulin ja näin omin silmin, miten sopiva yllätys oli. Samalla mallasin Likalle Aino-puseroa (Suuri Käsityölehti 8/05). XS-koko on jo ihan sopiva! Niin se aika kuluu. Ainosta on valmiina takakappale ja puolitoista hihaa.Minun mielestäni sitä on mukava ja joutuisa tehdä.

Tässä kuitenkin huivikuva:

9728.jpg

Ja mikä parasta: huomenna ei tarvitse mennä töihin. Eikä pitkään aikaan, sillä olen määrätty tekemään kaikkea sitä, mikä on ylösrakennukseksi. Varjot pysyvät takana, on tähtiyö.