En yleensä harrasta matkakuvia. Mutta nyt oli ihan pakko kuvata ja myös liittää tähän. Kävimme elokuun alussa Haapsalussa Rannarootsi muuseumissa (eli rantaruotsalaisten museossa). Siellä yläkerrassa oli perinnekäsityöläisten huone, siis sellainen, jossa talven mittaan kokoontuu naisia tekemään käsitöitä. Käydessämme paikalla oli vain tämä täti, jonka kanssa tunsin outoa yhteenkuuluvaisuutta: tunnistin itseni hänessä, mutta tunnistin hänessä myös mummuni ja itseni mummussa! Kokemus oli aika outo, liikuttava. Ei muuta kuin kaikki tekemään tuollaisia lankapusseja ranteesta roikkumaan!

7396.jpg

Juuri nyt on tekeillä (parin välityöhuivin lisäksi) salaneule: 228 silmukkaa pyöröpuikoilla nro 4, korkeus 36 cm. Lisäksi täti Vihreän Sohvi.

On vaikea erottaa valoa ja varjoa.

16.8.

Ystäväni täyttää 28 vuotta. Se on aika optimaalinen ikä. Kaikissa asioissa on vielä tuore, ei vihreä, mutta ei kypsäkään. Kannustavia ajatuksia Sinulle, KJK.

Olen kahtena päivänä tehnyt töissä yt-ajalla 36 cm neuletta. En ymmärrä yhtään, mistä puhutaan. En saa otetta tai kontaktia aiheeseen, ihmisiin, itseeni. On tunne, että huijaan kaikkia, eniten itseäni, sillä en tiedä onko poissaolo todellisempaa kuin läsnäolo. En enää tiedä, mitä on reaalisuus, todellisuus. Onko se sitä, jossa en pärjää vai onko se sitä, että en pärjää? En osaa sanoa, minkä suhteen asiaa määrittelisin.

En osaa oikein mitään.

16.8. klo 23.13

En ole vielä valmis julkaisemaan varjopuolia muun lokikirjan seassa. Se oli kyllä alkuperäinen tarkoitus. Ja aloin kirjoittaa neulomisesta. Sovinnaista. Ja minulle tyypillistä. Kuitenkin haikailen kommentteja myös varjopuoliin. Mutta vielä hetki tätä sijaistoimintaa. Juuri nyt näyttää siltä, että neulon, kunnes olkapäät rusahtavat, ja sitten on kiinnitettävä huomiota myös mielen varjopuoliin.