...kun hämärtäy --  Laulunsanoja otsikoihin. 

On syntymässä uusi buumi: viimeistellään keskeneräiset työt. Näin lupaavat tehdä ainakin Tuulia ja Kristel. Minulle, selittämisen ammattilaiselle ja mestarille viimeistelyviikot on teoriassa välttämätöntä, mutta käytännössä yhtä ruttoa. Eilen kävin valikoimassa Neulomon lankavaihtoon lankoja. Mistä syntyy tämä materialisti minussa? Ihan niin kuin kaikki 100 kiloa lankaa olisi tarpeellista. (Puhumattakaan niistä, joita huusin huuto.netistä ja jotka onneksi ovat vielä matkalla.) En millään raskisi luopua mistään. Sain vähän jo tolkkua lankoihin kun lajittelin niitä materiaalin ja merkin mukaan. Vieläkin on alpakka-lanka ostamatta (itsesuojeluvaisto esti maalaista menemästä Menitaan viime kaupunkireissulla), ja kun jostakin vielä saisi kauniit silmukkamerkit, että epämääräisiä, ikuisia langanpätkiä ei olisi joka paikassa.

Haa, huomasitteko: punainen lanka on taas kadoksissa. Olen tehnyt viime viikolla jotakin sellaista, joka ei kuulu tapoihini (lienee toipumisen merkki tulla uristaan ulos). Olen nimittäin purkanut eli pärvöttänyt vapaaehtoisesti kolme työtä, joskin aika alkuvaiheissaan. Eräs turkoosinvärinen mohair-huivi pitsikuviolla (Ulla-neule 01/05) oli juuri pääsemässä vauhtiin, kun lanka loppui. Olisi sitä toki ollut toinenkin kerä, mutta huivista olisi tullut liian lyhyt joka tapauksessa. Siirsin langan laatikkoon "Erittäin epätodennäköiset",  vuoden päästä se tuhoutuu..... Sitä paitsi minua ärsyttivät suunnatomasti kyseisen pitsihuivin kennomaiset kuviot (pitihän niiden olla kennomaisia?) Oli pakko tämän tästä painella niitä koveriksi ja kuperiksi...

Toinen purettu työ oli Barbron blogissa näkemäni "Halsduken på vågår". Se vain tuntui liian työläältä. Kuvio oli kyllä riittävän yksinkertainen, mutta koska lanka oli ohutta ja ... olisi mennyt liiaksi aikaa. (Förlåt, Barbro, men jag gav up denna halsduken. Kändes, att det aldrig kommer att bli färdig. Jag brukar vara mer än stressad nuligen och allting borde vara färdig tills morgon.)

Kolmas purettu ei oikeastaan ole purettu, vaan hylätty. Sain pitsineulepätkän valmiiksi ja tein muutaman kerroksen sileää. sitten panin lapun pesukoneeseen, jossa se on juuri muhimassa. Kun näen miten se käyttäytyy pesussa, aion yhdistää sitä ei-merinoiseen valkoiseen Bambinoon. Niin, tämä pesukonelanka on ohutta, Virosta ostettua, samettipintaista, jota myytiin nimellä "froteelanka". Yksistään tai yksinkertaisena se on liian hermostuttavaa minulle.

Keskeneräisiä töitä on oikeastaan vain salaneule, jonka kaarroke on puolessa välissä, ja autohuivi (en ole käynyt missään) ja eilen aloitettu pitsinuttu vauvalle. Mutta vaikka kuinka paljon on mielessä: suunnitteilla, tekeillä, valmiina ja ihan oikeasti lankoina kaapeissa.

Niin että ei minusta taida olla tähän keskeneräisten UFO:jen viimeistelyprojektiin. Olen itse vailla viimeistelyä, ja siksi minkään konkreettisenkaan viimeistely ei tunnu mahdolliselta. Huolestua pitää vain siitä, jos purkuvimma jatkuu. se ei ole tervettä.  

29.8.

Minä taannun. Tuntuu kuin kaikki menisi paljon huonommaksi: vointi, taidot, elämä. Tänä aamuna onnellisin ajatus oli se, että ei TARVITSE mennä töihin. Jos olisi tarvinnut, olisi tarvinnut myös pelätä sortumista, sekoamista, vajoamista, romahtamista. Nyt mikä tahansa niistä onkin tullakseen, tulee ilman, että sitä tarvitsee erikseen pelätä. kun ei ole pakko mennä töihin, huomaa myös, että kaikki se, minkä kurissapitämiseen on mennyt kohtuuttomasti energiaa, ikään kuin laajenee samalla. Minä taannun. Kai silläkin on lakipisteensä? Vai pitäisikö sanoa pohjapisteensä?