ystävälliselle, kärsivälliselle Ziinalle laatikkoleikistä.

20.8.

Kärpässienet ovat punaisia ja kauniita eikä niitä ole syönyt etanakaan. Tatit lähimetsässä olivat matoisia ja kuivia.  Joskus haikailin metsään. Edellisen masennuksen pahimmassa vaiheessa olin siellä aina. Nyt metsä oli pelottava: rauhallinen ja upottava. Koska en hahmota omia rajojani, en voi sulautua metsään, kun en tiedä, miten liikutaan tai vain ollaan. Koriin kelpuutin vain kaksi herkkutattia, onneksi A:lla oli enemmän. Tosin tänään meillä on lounaaksi eilistä nakkisoppaa ja illalla: verilättyjä! Nam. Veri on jo sulamassa.