20.8.
Kärpässienet ovat punaisia ja kauniita eikä niitä ole syönyt etanakaan. Tatit lähimetsässä olivat matoisia ja kuivia. Joskus haikailin metsään. Edellisen masennuksen pahimmassa vaiheessa olin siellä aina. Nyt metsä oli pelottava: rauhallinen ja upottava. Koska en hahmota omia rajojani, en voi sulautua metsään, kun en tiedä, miten liikutaan tai vain ollaan. Koriin kelpuutin vain kaksi herkkutattia, onneksi A:lla oli enemmän. Tosin tänään meillä on lounaaksi eilistä nakkisoppaa ja illalla: verilättyjä! Nam. Veri on jo sulamassa.
Kommentit