muuten näyttää hyvältä, mutta kiinnityssysteemi ei oikein onnistunut. en tajunnut, että säästääkseni "napinreiän" kunnollisena, siihen olisi pitänyt laittaa jokin juttu. Pitää miettiä, laitanko nepparin vai minkä. Kuvannut en sitä vielä ole, mutta ehkä huomisin.

Sain uuden työtuolin tänään, ja nyt voin ryhtyä kirjoittamaan enemmän, kun ei tarvi koko ajan kiemurrella istuessaan.  Vaikka tässä on nyt enimmäkseen neulomisia - koska niitä jatkuvasti syntyy - toivoisin voivani kirjoittaa tänne myös asioita, jotka puolestaan vastaisivat kysymykseen "Mitä kuuluu?" Näppärää, eikö vain. Tämä on paljon helpompi tapa tällä hetkellä konkretisoida ajatuksia kuin mikään muu. Voin itse päättää, kenen kanssa puhun ja milloin. Vai voinko?

Olen auttamattoman syrjäytynyt sosiaalisesti. En millään menisi ihmisten ilmoille, ja kovin vähän tulee puhuttua puhelimessakin. Kävimme tänään kaupungissa ostamassa työtuolin (ja kirppikseltä mallilehtiä), ja siinä oli ihan kylliksi. Sitä paitsi päivärytmini on päälaellaan, vaikka nukunkin aika paljon (jopa 7 tuntia yhteenmenoon tai yhdellä heräämisellä) ja nukun kemiallisesti autettuna. Osittain valvomiseni johtuu sitä, että A. työskentelee öisin, kun on hieman viileämpää, ja minä kuhkin vieressä kutimeni kanssa. En kuitenkaan ole niin tuskallinen nukkumiseni tai nukkumattomuuteni kanssa kuin työaikana.

Poika(s)kani on melko rauhaton, tulee ja menee kuinka sattuu, puhuu mitä sattuu ja tekee kolmatta. Puhuin hänen isänsä kanssa tänään, mutta olemme kumpikin yhtä ymmällä. M. on vielä tämän viikon lomalla. Minä menen ensi viikolla kummitädin luokse, vaikka sekin tuntuu vaikealta. Pitää olla ihan itse. On päiviä, että en ajattele loman loppumista tai pojan toimia, mutta on päiviä, jolloin ajattelen vain niitä. Suhde on suunnilleen 2/3 eli joka kolmas päivä on parempi.

Onnetonta, miten helppo edelleen on syyllistyä tehdyistä ja tekemättömistä ja varsinkin tekemättömistä. Syyllisyyden sisar on häpeä, ja ne ruokkivat toinen toisiaan.

MOT