On jouluaatto. En millään muista, millaisia olivat lapsuuden aattoaamut. Mummulan kuusen sain yleensä koristella. Niitä lasipalloja ja enkelikaramellejä! Nykyaikana ei ole sellaisia. Paitsi ne muutamat, jotka mummulan kuusesta on vielä jäljellä ja minun komerossani. Joulurauhan julistuksen kuuntelin usein mummun kanssa radiosta. Puuroa syötiin iltapäivällä, sitten käytiin hautuumaalla, saunottiin ja syötiin. Vasta sen jälkeen tuli joulupukki. Kun sitten 1970-luvun puolella muutimme naapurikuntaan, mummu ja vaari kävivät yleensä meillä jouluaattona.

 

Kun poikanen oli pieni, olimme muutaman ensimmäisen joulun vaarilla ja sitten enimmäkseen kotona. Pukki kävi, oli joulukuusi ja jouluruokaa. Vielä ensimmäisenä jouluna A:n kanssa valmistimme perinteistä joulua, kun poikanen ja A:n tytöt tulivat kotiin. Silloin oli viimeksi kuusikin. Kuusen tuoksua kyllä kaipaan; nyt hyasintti ajaa sen asian. Onneksi en ole yliherkkä sille. Toki tuoksuja tulee myös ruuasta. Kinkkua meillä ei ole, mutta siankylkeä pieni pala. Minä en pidä sianlihasta. Illalla tein maksalaatikkoa, joka kuuluu perinteisesti hämäläiseen joulupöytään. Aattoaamuna paistuu yön yli imeltynyt perunalaatikko. 

 

Joulua vietämme kotona, kahden kesken. Poika saattaa poiketa syömässä. Hautausmaalla emme käy, sillä läheistemme haudat ovat toisaalla. Muistaminen ei katso aikaa eikä paikkaa. Kynttilän voi sytyttää omalle pihalleenkin. Televisio on meillä entistä tarpeettomampi, mutta jonkin elokuvan, vaikkapa Bergmanin Fannyn ja Aleksanderin, voi katsoa. Emme juuri matkusta tai kyläile, mutta ajattelemme läheisiämme usein, useammin kuin tulee sanotuksi.

 

Löysin sattumalta suomalaisen joulun muistilistan . Olen oikastaan onnellinen, että vain yksi asia listassa on sellainen, jonka haluan, viitsin ja luultavasti muistankin tehdä: piilotan joulupuuroon mantelin!

 

Viettäkää kiireetöntä ja rauhallista, sopuisaa, lämmintä ja kaikin puolin hyvää joulunaikaa! Rakkautta ja mielenrauhaa myös ensi vuonna ja aina. 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sooviksin, et inimesed pühitseksid jõule tõsise meelega. Et kodus võiks leppimine ja üksmeel maad võtta.  Kõige suurem kingitus, mis teisele inimesele jõuluõhtul teha saab, on südamest tulev siiras heatahtlik n a e r a t u s. Sest kui ei ole armastust inimeste vahel, ei ole ka jõulusid!

Debora Vaarandi sõnadega

" -- Õpeta mind, talv, naeratades loobuma, üle minema endast paremaks!"