(Otsikko tarkoituksellinen.)

TiinaV:n blogista löysin tämän, joka on mielenkiintoinen ja yllyttää yhteisöllisyyteen. Siispä minäkin repostelen vähän. Viesti, joka oli välitettävänä, on seuraavanlainen:

"Tiistaina, tai välittömästi tämän tiedon saatuaan, kukin Blogistanin kansalainen

  • Käy lukemassa neljää sellaista blogia, joissa ei ole käynyt aiemmin (tai ei muista käyneensä)
  • Kirjoittaa kommentin kolmeen sellaiseen blogiin, joissa ei yleensä käy kommentoimassa
  • Kirjoittaa blogiinsa jutun, jossa linkittää kahteen sellaiseen blogiin, johon sivulla ei ole vielä linkkiä
  • Tilaa suosikkeihinsa yhden uuden blogin top100-listan ulkopuolelta
  • Levittää tietoa tästä meemistä eteenpäin "

Ja näin toimin:

Kävin lukemassa RaparperiBlogia . Se on mielenkiintoinen, nuoruuden intoa ja ehdottomuutta täynnä oleva päiväkirja, jonka läpilukemiseen kului aikaa. Nuori nainen on viittä vaille kolmikymppisenä tuore, raikas, reipas, mutta jo riittävän kypsä. Pitempään luettuani havaitsin, että kirjoittaja on tuttavan tuttavan tuttavan tuttava... Löysin tänne sinne IKE:stä. Siihen ei taida minulla olla aiempaa linkkiäkään.

Luin Menopaussia , koska joku en-muista-kuka oli sitä kehunut ja koska se oletusarvoiltaan kiinnosti minua. Luin vain näkyvissä olevat lokakuun tarinat, jotka vakuuttivat minut blogin monipuolisuudesta ja kirjoittajansa oivaltavasta taidosta kirjoittaa ja yhdistellä asioita. Samalla vakuutuin myös siitä, että  jos menopaussi ilmiönä saa jonkun noin energiseksi ja osallistuvaksi, voi vain kummastella, mitä se minussa saa aikaan. Tamperelaisuus kuitenkin viehättää.

iXnitin etsin hakemistosta Neulonta-luokan alta. Viikossa kirjoittaja on saanut reflektoivaan päiväkirjaansa paljon asiaa elämästä. Vauhti on hyvä, rauhallinen. Sanat tavoittivat minut, samoin kuvat, vaikka lobotomiaan valmistava kuva oli päällimmäisenä. (Olen muuten suunnitellut ilmoittavani esimiehelle, kun hän kysyy vointiani tai sairauslomani pituutta, että valmistaudun joko osittaiseen tai kokonaislobotomiaan. Nautin etukäteen suunnattomasti siitä, kun hän selostaa sitä "vain näiden seinien sisällä" työpaikkakokouksessa...)  Liitin tämän tilausten joukkoon.

Neljänneksi päätin valita miehen kirjoittaman blogin. En itse asiassa juurikaan lue miesten tekstejä, en oikeastaan missään muodossa, paitsi työasioissa. Tämän valitsin mahdollisimman vähällä informaatiolla: Laurin päiväkirja , henkilökohtainen. Ja minua onnisti. Kävin satunnaisesti muutaman sivun lukemassa: musiikkia, elokuvia, sarkastista huumoria. Liitin suosikkeihin, sillä aion palata tähän.

Kommentointi on sinänsä helppoa, sillä vaikka lukee paljon, ei tule jättäneeksi jälkiä kulkemisestaan näkyville. Toisaalta varoo sanomistaan, koska on tottunut torjutuksi tulemiseen, toisaalta ei ole mitään sanottavaa. Kävin kommentoimassa yllätys-yllätys: kolmea neuleblogia: LelleDiova, Zeska ja Pörrö .

Linkittämisen olen oikeastaan jo tehnytkin, sillä mikään noista edellämainituista ei ole ollut esillä listallani aikaisemmin. Mutta viittaan tässä vielä kahteen blogiin, joita seuraan satunnaisesti ja jotka paljastavat jotakin potentiaalisista kiinnostuksen kohteistani neulomisen lisäksi. Ensimmäinen niistä on RK:n Sukututkimus-blogi. Puolet omista juuristani on Etelä-Pohjanmaalla, puolet Tampereen tienoilla. Sukututkimusta olen harrastanut vaihtelevalla menestyksellä neljännesvuosisadan. Nykyisin en juurikaan saa aikaiseksi silläkään alueella mitään. Keskittymistä ja tarkkuutta sekä innovatiivisuutta vaativa työ ei vain suju. Toinen varsin mielenkiintoinen ja monipolvinen luettava on Anna Amnellin kirjoituslipasto . Sen kanssa vierähtää tovi jos toinenkin. Elämänmakuista itsensä toteuttamista. Lisäksi Annalla on rinnakkaisia sivustoja, joita hän yhdistelee luontevasti ja kiinnostavasti. Tätä välillä tilasinkin, kun jaksoin paremmin lukea. Nyt en jaksa.

Kävin tilaamassa  blogin Lihavan naisen elämää, joka on TOP-listan sijalla 210 ja alaspäin menossa. Silmäilin otsikoita ja selasin sivuja. Olen lukenut niitä aiemminkin. Pelkään kiinnittymistä, pelkään sitoutumista vertaisryhmään, joka ei anna minun pullikoida vastaan, vaan vaatii katsomaan peiliin.

Kirjoittamalla tämän tekstin olen myös levittänyt Blogistanin meemistä tietoa eteenpäin.

Palaan keskeneräisten keskinkertaisuuksien pariin puikkojen ja langan myötä.

*****